Color Magic rakenteilla Rauman telakalla tammikuussa 2007. RMM25930 / Kuva: Janne Hyvärinen

Built in Rauma

Kuva: Color Magic rakenteilla Rauman telakalla tammikuussa 2007. RMM25930 / Janne Hyvärinen

Emme tarkoin tiedä, milloin ensimmäiset laivat Raumalla ja sen ympäristössä rakennettiin. Vuonna 1579 Raumalla toimi niin sanottu Kruununveistämö, joka rakensi laivoja Ruotsin sotalaivastolle.

1600-luvulta 1890-luvulle Raumalla rakennettiin lukemattomia puisia rahtialuksia. Pääosa oli melko pieniä ja tarkoitettu Itämeren liikenteeseen, mutta 1800-luvun jälkipuoliskolla valmistui myös muutamia valtameripurjehdukseen tarkoitettuja laivoja. 1891 valmistui viimeinen Raumalla rakennettu ainoastaan purjeiden voimalla kulkenut alus, Uljas.

  • Saksalainen postikortti Uljaksesta.

Kuva: saksalainen postikortti Uljaksesta.

1910-30 -luvuilla Rauma Woodin konepaja rakensi pieniä höyryaluksia ja proomuja yhtiön omaan käyttöön puukuljetuksia varten.

1945-52 Rauma-Raahen (myöhemmin Rauma-Repola) ja Hollmingin telakat rakensivat yhteensä yli sata alusta sotakorvauksena Neuvostoliitolle.

1950-80 -lukuja voisi nimittää Rauman laivanrakennuksen "kultakaudeksi". Kaupungin kaksi telakkaa työllistivät enimmillään jopa 10% kaikista raumalaisista. Ne rakensivat aluksia kaikkialle maailmaan, muun muassa Neuvostoliittoon, Suomeen, Ruotsiin, Kiinaan ja Yhdysvaltoihin. Raumalla 1960-luvulla kehitetty Aquamaster -ruoripotkurilaite osoittautui menestykseksi.

  • Hollmingin telakka 1970-luvulla. RMM27905 / Association of finnish shipbuilders
  • Rauma-Repolan Rauman telakka 1970-luvulla. RMM27907 / Association of finnish shipbuilders

Kuvat: Hollmingin telakka ja Rauma-Repolan Rauman telakka 1970-luvulla. RMM27905, RMM27907 / Association of Finnish shipbuilders

Vuosia 1992-2014 leimasivat monet muutokset ja epävarmuus mutta myös onnistuneet uudistukset. Hollming ja Rauma-Repola yhdistyivät 1992 uudeksi telakkayhtiöksi, joka aluksi tunnettiin nimellä Finnyards, sittemmin omistajanvaihdosten jälkeen mm. Aker Yards ja STX Finland. Tuotannon painopiste siirtyi rahtialuksista matkustaja-autolauttoihin.

Omistaja STX Finland ilmoitti 13.9.2013 lopettavansa Rauman telakan. Portit sulkeutuivat 30.6.2014. Katkos jäi kuitenkin lyhytaikaiseksi, sillä uusi yhtiö RMC Finland aloitti uudelleen tuotannon Raumalla. Se luovutti ensimmäisen aluksensa tilaajalle 22.8.2018.

Raumalaisen laivanrakennuksen prosessin vaiheita eri vuosikymmeniltä: Videossa on eri liikkuvan kuvan lähteitä yhdistellen koostettu esitys laivanrakennuksen eri vaiheista. Myyntiä, laivasuunnittelua, runkotöitä sekä varustelua nähdään eri vuosikymmeniltä.