Pastori Emil Panelius

Merimieskirkon ensimmäinen Amerikan työntekijä oli pastori Emil Panelius (25.6.1859–26.2.1935). Hän aloitti työn New Yorkissa heinäkuussa 1887, missä vastassa oli vaikea työmaa. Alkuun pääsyä oli helpottamassa joukko suomalaisia, jotka jo olivat odottaneet pappia saapuvaksi.   

Kuusimiljoonaisen kaupungin kätköissä asui pari tuhatta suomalaista, joita Panelius alkoi rohkeasti koota yhteen missä vain heitä tapasi. Hajallaan kaupungissa olevat merimiehet ja siirtolaiset olivat  hukkua ihmismassojen joukkoon; heitä oli majataloissa, kapakoissa ja kaduilla. 

Pelkäämättä Panelius etsi heitä kaikkialta, myös kapakoista kuten oli tehnyt jo Englannissa. Tosin New Yorkissa ne hänen mukaansa olivat todellisia ryövärin luolia ja ylittivät kauheudessaan mielikuvituksenkin rajat. 

Siirtolaisten mielenkiinto kohdistui ensisijaisesti työnhakuun ja aineellisten elämänehtojen turvaamiseen. Monien haaveissa siinsi muutto sisämaahan.  

Pastori Paneliuksen toimenkuva oli monipuolinen. Hän kävi uusien siirtolaisten maihinnousuleireillä ja vieraili kodeissa, laivoilla ja sairaaloissa. Hän johti kahta ompeluseuraa, piti rippikoulua, järjesti lukusalitoimintaa ja teki pitkiä saarnamatkoja muiden osavaltioiden suomalaiskeskuksiin. Hän harjoitti myös merimiesten avustustoimintaa.   

Emil Paneliusta pidettiin kirkollisen toiminnan esimerkillisenä, uutterana ja rohkeana pioneerina. Hän sai tunnustusta siirtolaisilta, merimiehiltä ja Merimieslähetysseuran johtokunnalta. Panelius kastoi neljän vuoden aikana 201 lasta, vihki 116 avioparia ja siunasi hautaan 53 vainajaa. Terveyssyistä johtuen hän palasi Suomeen vuonna 1891.