Keulakuvat

Varhaisista ajoista asti sota-aluksilla on ollut tehtävänä taistelukyvyn lisäksi osoittaa omistajansa valtaa. Sotalaivan tuli olla näyttävä ja pelottava. Samaa mieltä olivat vallanpitäjät, jotka mielellään esittelivät satamissa laivojaan ja toivoivat, että tieto niiden ylivoimaisuudesta tavoittaisi myös viholliset.  Käytäntö oli samanlainen ympäri maailmaa: säilyneissä kuvissa kiinalaisessa laivassa on lohikäärme, antiikin ajan kaleerissa leijonanpää ja viikinkialuksen keulassa irvisteli ruma hirviö.

Myöhemmin 1500-luvulta alkaen koristelu lisääntyi. Seuraavalla vuosisadalla kaikki kuninkaiden laivat olivat keulasta perään täynnä upeita veistoksia, kuten Wasa-laivassa. Ylenpalttisuuden vähennyttyä 1800-luvun laivoissa oli jäljellä enää puinen keulakuvaveistos ja peräpeilin kauniit nimikoristeet.

Keulakuva veistettiin 1800-luvulla käytännössä jokaiseen Euroopassa rakennettuun purjealukseen. Säilyneiden veistosten perusteella luulisi, että kaikki esittivät nuorta naista, jonka kevyet helmat hulmusivat merituulessa. Todellisuudessa miespuolisia veistoksia oli paljon ja ne usein esittivät tiettyä henkilöä. Ei ollut mitenkään harvinaista, että varustaja veistätti oman kuvansa laivan keulaan ja vielä antoi oman nimensä laivalle.

Myös eläinhahmot olivat yleisiä. Ne vastasivat laivan nimeä tai niillä oli jokin muu yhteys laivaan. Museossa näytteillä oleva karhua esittävä keulakuva on peräisin saksalaisesta 1869 rakennetusta Graf von Behr-Negendank –nimisestä laivasta. Keulakuvassa karhu pitelee kynsissään kreivi Behr-Negendankin sukuvaakunaa, jossa on kuvattuna kaksi karhua. Kun laiva myöhemmin myytiin Ruotsiin, sai se nimen Björn. Viimeinen omistaja oli kotoisin Porista eikä hän nähnyt syytä muuttaa laivan nimeä. Ruskeakarhu kuitenkin muuttui purkillisella maalia myöhemmin jääkarhuksi.

Laivanrakentajat tilasivat keulaveistokset ammattimiehiltä. Erityisesti Britanniassa syntyi ammattikunta, jossa taito usein siirtyi isältä pojalle. Veistäjistä tiedetään paljon, koska laivan tilaussopimukseen usein huolellisesti kirjattiin keneltä veistäjältä kuva tilattaisiin.

Vain pienet keulakuvat veistettiin yhdestä puupölkystä, koska pelkona oli puun halkeilu. Kosteuden päästyä veistoksen sisälle se myös lahoaisi nopeasti. Veistäjä aloitti liimaamalla useita paksuja lankkuja yhteen asettelemalla puun syyt huolellisesti. Usein veistoksen sisällä on rautaisia kierretankoja estämässä halkeilua. Kauppalaivojen keulakuvissa yleisimmin käytetty puulaji on huolellisesti valittu, hitaasti kasvanut ja mahdollisimman pihkainen mänty ja sen sydänpuu.

Keulakuva kiinnitettiin laivan runkoon erittäin vankoilla metallisilla kierretangoilla. Telakat toimittivat veistäjille tarkat tiedot kiinnitysten paikoista. Laivan merimiesten tehtäväksi jäi pitää keulakuvasta hyvää huolta. Ne maalattiin vähintään kerran vuodessa. Vuosikymmenten jälkeen veistoksia peitti paksu maalikerros ja usein nuoruudessaan kauniit naiset olivat muuttuneet paljon ulkonäöltään.