Merikaupunki Rauma
Rauman purjelaivasto alkoi kasvaa 1860-luvun lopulla. Kasvua ei selitä mikään yksittäinen syy, vaan taustalla oli monia tekijöitä. Vuonna 1869 tullilainsäädäntö muuttui ja ulkomaankaupan rajoituksia purettiin. Laivanrakennus muodostui samaan aikaan kannattavaksi, sillä Raumalla sekä lähiseudulla oli saatavilla edullista puuta ja asiansa osaavia laivanrakentajia. Vuonna 1868 perustetun, aikaisempia suuremman, laivayhtiö Raumo stads Rederie Aktiebolagin sekä muiden varustajien toiminta alkoi tässä tilanteessa kannattaa entistä paremmin.
Näin muodostui eräänlainen positiivinen kierre: varustajille kertyi pääomaa, jota voitiin käyttää uusien laivojen rakennuttamiseen tai ostamiseen. Suuremmat laivastot taas tuottivat suurempia voittoja, joita voitiin edelleen sijoittaa toiminnan kasvattamiseen. Rauman varustamot pysyivät kuitenkin huippuvuosinakin suhteellisen pieninä: kenelläkään ei ollut kymmenien alusten laivastoa, kuten esimerkiksi ahvenanmaalaisella Gustaf Eriksonilla 1920–30 -luvuilla. Pienet, vain yhden laivan varustamot olivat tyypillisiä. Samoin oli tavallista, että yksittäisillä henkilöillä oli pieniä osuuksia useissa laivoissa, saatettiin omistaa esimerkiksi 1/16 yhdestä laivasta, ja 1/10 toisesta.
Aivan 1800-luvun viimeisinä vuosina markkinoilla oli huomattava määrä halpoja, muun muassa Iso-Britanniassa valmistettuja metallirunkoisia purjelaivoja. Niiden alkuperäiset varustamot siirtyivät höyrylaivoihin, ja myivät vanhat aluksensa pois. Tällaisia laivoja hankittiin Raumalle useita, ensimmäisenä J.W.Söderlundin vuonna 1894 ostama fregatti Winefred. Ostolaivat syrjäyttivät Raumalla kaupungin oman purjelaivarakentamisen 1890-luvulla.
Minne Rauman purjelaivat menivät?
Vuonna 1898 Helsingin purjelaivasto kasvoi ohi Rauman, eikä Rauma enää saanut takaisin asemaansa Suomen suurimpana purjelaivakaupunkina. Rauman purjelaivojen kukoistuskausi ei kuitenkaan päättynyt vielä tähän. Merkittävään laskuun raumalaispurjelaivojen yhteenlaskettu kantavuus kääntyi vasta 1900-luvun puolella, kun kaksi kaupungin suurinta varustajaa, J.W.Söderlund ja G.Granlund, kuolivat. Heidän perikuntansa eivät enää jatkaneet varustamotoimintaa vaan myivät laivat pois. Osa niistä päätyi muille raumalaisille varustajille, mutta esimerkiksi Söderlundin suuret teräsalukset Fennia, Favell ja Glenard myytiin Helsinkiin koululaivoiksi.
Uusiakin purjelaivoja hankittiin, mutta raumalaiset varustajat eivät 1910-luvulle tultaessa nähneet enää tulevaisuutta rahtipurjelaivoissa. Uusi vuosisata kuuluisi höyrylaivoille. Hetkessä eivät purjelaivat kuitenkaan kadonneet: viimeinen raumalainen purjealus, kuunarilaiva Uljas, purjehti aina vuoteen 1941 saakka. Laivarekisterissä se säilyi vielä vuoteen 1950 asti, jolloin se juhlallisesti poltettiin ja upotettiin. Vuonna 1891 valmistunut Uljas oli myös viimeinen Raumalla rakennettu purjelaiva.
