Merimiesammatit purjelaivoilla

Valtameripurjealuksella 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa miehistö muodostui yleensä seuraavasti:

Päällikkö oli vastuussa kaikesta mitä laivalla tehtiin. Myös siitä että laiva sai mahdollisimman tuottoisia lasteja satamista. Päällikön täytyi olla merikapteenin tutkinnon suorittanut. Usein päällikkö omisti osan laivasta tai ainakin sai osan palkastaan provisiona laivan tuotosta.

Ensimmäinen perämies oli laivan kakkosmies. Hän toteutti kapteenin käskyt, mutta hänellä oli myös itsenäistä päätösvaltaa. Miehistö ei välttämättä nähnyt päällikköä kovin usein, mutta perämiehet olivat koko ajan valvomassa työtä.

Toinen perämies oli samantapaisessa asemassa kuin ensimmäinen perämies, mutta hän ei yleensä voinut tehdä päätöksiä lupaa kysymättä. Käytännössä toinen perämies oli toisen vahdin työnjohtaja, vaikka tehtävä kuului laivan päällikölle. Toinen vahti kuului ensimmäiselle perämiehelle. Perämiehillä oli merikoulussa suoritettu perämiehen tutkinto.

Konstaapeli ei ollut yleensä suorittanut merenkulkututkintoa, mutta hänet luettiin silti päällystöön. Usein hän hoiti toisen perämiehen virkaa. Mikäli laivassa ei ollut stuerttia, konstaapeli vastasi ruuan ja muiden tarvikkeiden hankinnasta.

Puosu (pursimies) ja kirvesmies olivat erityisammattimiehiä, jotka luettiin alipäällystöön. Kun miehistö teki työtään kahdessa vuorossa, eli vahdissa, ympäri vuorokauden, puosu ja kirvesmies työskentelivät tavallisesti vain päivällä. Puosu oli kansimiehistön esimies, jonka vastuulla oli laivan huolto ja kunnossapito. Kirvesmies teki laivan puuosien – usein muidenkin osien – huolto- ja kunnostustöitä.

Kokki laittoi ruokaa. Hänellä ei välttämättä ollut mitään koulutusta tehtäväänsä. Usein kokki oli hyvin nuori, hyvin vanha tai muuten vajaakuntoinen. Toisinaan laivassa oli stuertti, joka toimi kokin esimiehenä ja jonka vastuulla oli ruokatarvikkeiden hankinta. Mikäli laivassa oli mukana eläviä elämiä, vaikka possu joulupöytää varten tai kanoja, jotta kapteeni sai munia aamiaisella, oli kokin tehtävä huolehtia eläimistä.

Matruusit ja puolimatruusit huolehtivat perämiesten ja päällikön ohjeiden mukaan purjeiden ja takilan käytöstä sekä laivan kunnossapidosta ja olivat ruorissa. Matruusiksi ei päässyt ilman merenkulkukokemusta.

Jungmannit olivat yleensä ensimmäistä työpestiään tekeviä aloittelevia merimiehiä. He tekivät samoja töitä kuin matruusitkin, mutta heidän saattoi tuskin odottaa suoriutuvan kaikesta yhtä hyvin kuin kokeneempien.

Kajuuttavahti oli yleensä miehistön nuorin. Hän oli päällikön palveluspoika, siivosi asuintilat ja auttoi keittiössä. Kajuuttavahdin voi sanoa olleen kaikkein alimmalla hierarkian tasolla. Aina ei erityistä kajuuttavahtia ollut, vaan esimerkiksi jungmannit vuorottelivat tehtävässä.

Päällikkö ja perämiehet laskettiin kuuluvaksi päällystöön, muut miehistöön. Jako oli melko tiukka. Palkkaus noudatti hierarkiaa, esimerkiksi ensimmäinen perämies saattoi tienata viisi tai seitsemän kertaa sen mitä jungmanni. Puosu, kirvesmies ja stuertti saivat hieman enemmän kuin matruusit mutta selvästi vähemmän kuin perämiehet. Päällikkö sai palkkansa lisäksi ns. kaplaakia, osuuden laivan rahtituotosta. Tämä nosti päällikön tuloja huomattavasti ja kannusti hankkimaan tuottoisia lasteja.