Päiväntasaajankaste

Kuva: Rauman merimuseo

Linjakasteella eli Päiväntasaajan kasteella tarkoitetaan seremoniaa, jossa ensimmäistä kertaa Päiväntasaajan ylittävät merimiehet "otetaan meren hallitsijan Neptunuksen alamaisiksi". Sen tiedetään ulottuvan vähintään 1600-luvulle, jolloin Hollannin Itä-Intian kauppakomppania kielsi heittämästä kastettavia merimiehiä yli laidan. Sen sijaan määrättiin, että tilaisuuden kunniaksi miehistölle tuli tarjota viiniä. 

Linjakasteseremonian kulku on yleensä ollut pääpiirteissään samanlainen. Meren kuningas Neptunus seurueineen – joita tietysti esittävät kokeneet, Päiväntasaajan jo ylittäneet merimiehet - nousee laivaan. Hoviin kuuluu Neptunuksen lisäksi ainakin meren kuningatar. Joukkoon saattaa kuulua myös lääkäri, yksi tai useampi poliisi, pappi, kuninkaallinen navigaattori ja kirjuri - riippuen siitä kuinka monta käytettävissä olevaa merimiestä laivan miehistöön kuuluu. Seremonian kuluessa erilaisia tehtäviä ja haasteita suorittamalla kokelaat ovat osoittaneet kelpoisuutensa.

Linjakasteen ohjelma ja siihen osallistuvien hahmojen kokoonpano ovat aikojen kuluessa vaihdelleet. Paljon on riippunut siitä, kuinka paljon laivan miehistö kulloinkin on halunnut ja voinut linjakasteeseen panostaa. Toisinaan on tehty mitä näyttävimpiä kuninkaallisia asusteita Neptunukselle ja hänen hovilleen. Toisinaan, kun miehistö on ollut pienempi, on riittänyt pahvikruunulla sekä naruista tehdyllä tekoparralla ja -peruukilla varustetut Neptunus ja hänen kuningattarensa. Linjakasteen kulkua ja siihen liittyvää huumoria ja tunteita, etenkin ylpeyttä, on tallentunut merimuseon valokuvakokoelmiin ja liikkuvan kuvan kokoelmiin 1900-luvun alusta lähtien.