Risto Alanne: torpedointi, rottia ja nälkälakko

Margaretan takavarikointi ja torpedointi

Margareta oli matkalla Barcelonaan ja saapui Gibraltariin 26.6.1941, juuri jatkosodan sytyttyä. Brittiviranomaiset eivät päästäneet laivaa jatkamaan matkaa. Heinäkuun 10. päivä julisti pääministeri Churchill suomalaiset Iso-Britanniassa ei-toivotuiksi. Margaretan ruorihytin seinään naulattiin 17.7. ilmoitus, jonka mukaan laiva oli Britannian imperiumin omaisuutta. Se otettiin Englannin sotakuljetusministeriön haltuun. Suomi oli heinäkuussa mm. laivojen kaappausten vuoksi katkaissut diplomaattiset suhteet Isoon-Britanniaan, minkä jälkeen ruotsalaiset hoitivat suomalaisten asioita. Kun laiva oli kaapattu, lähtivät konepäällikkö ja Alanne Ruotsin paikallisen konsulin luo vaatimaan kotiutusta. He saivat vastauksen: “Whatever happens, stay onboard”, “Mitä tahansa tapahtuukin, pysykää laivassa”.

Miehistölle annettiin kaksi vaihtoehtoa: kuljettaa laiva Englantiin tai tulla kuljetetuiksi sinne vankeina. Päällikkö Arthur Berg järkyttyi ihailemiensa brittien toimista niin, että sai sydänkohtauksen. Yliperämies Holger Pihlgren sai komennon. S/s Margareta oli ennen tätä tehnyt Englannin ja Välimeren välillä 12 matkaa ja siten avustanut Ison-Britannian sota-ajan huollossa. Aluksen takavarikointia seuraavana päivänä tehtiin “pakollinen” pestaus brittien palvelukseen ja suullisesti heille luvattiin sama kohtalo kuin brittimerimiehille. Gibraltarilta Margareta lähti kohti Glasgowia lastinaan muun muassa romua ja korkkia.

Tuolla matkalla saksalainen sukellusvene U-201 torpedoi Margaretan 27.9.1941. Margareta oli osa saattuetta HG-73, josta tuhoutui tai vaurioitui matkan aikana yhteensä kymmenen alusta. Margareta upposi niistä viimeisenä, Irlannin lounaispuolelle. Kapteeni Holger Pihlgren ja koko 33 hengen miehistö pelastui, heidän joukossaan kahdeksan Suomen kansalaista. Pelastetut evakuoitiin Flower-luokan korvetille HMS Hibiscukseen. Margaretan suomalainen omistaja, luutnantti Paul Eklöf oli kaatunut jo aiemmin, heinäkuun lopulla, Kuurmanpohjassa Jääsken pitäjässä.

Internointileirille

Miehistölle annettiin lupa nousta maihin sillä ehdolla, että he pestautuvat ulkomaille menevään laivaan. Ehkä kaksi kahdeksasta suomalaisesta teki niin. Kun Iso-Britannia joulukuun alussa 1941 julisti Suomelle sodan, suomalaiset internoitiin Mansaarella sijainneelle internointileirille.

Risto Alanne kirjoitti 1990-luvun alussa sisarelleen kirjeitä, jotka antavat synkän kuvan leirin oloista. Hän kertoi, että rotat piinasivat internoituja merimiehiä, niitä juoksi leirissä jopa rakennuksen 5. kerroksen käytävillä. Lämmitystä ei ollut, joten miehet nukkuivat peittokasojen alla ja seinien ulkopuolella kulkeneet putket jäätyivät. Jos joku onnistui rakentamaan tai hankkimaan lämmityslaitteen, sai siitä arestia ja ruuan tarjoiltuna potasta mikäli vartijat lämmittimen löysivät.

Kerran viikossa vangit kuljetettiin peseytymistä varten avokatoksissa olleisiin pilttuisiin, joissa oli kylmä ja lämmin vesi sekä allas. Kahden vuoden kuluttua suomalaiset saivat kasaan materiaalit alkeellisen hiililämmitteisen saunan rakentamiseen, mutta hiiliä oli vain vähän saatavilla, saati sitten puuta. Alanne kertoi myös ruuaksi tarjotuista mädistä silleistä. Hänen mukaansa jotkut vangit olivat aliravitsemuksen vuoksi niin heikossa kunnossa, että pyörtyilivät ruokajonossa. Suomalaiset saivat hankittua Ruotsin lähetystöstä vitamiinipillereitä ja pyörtyily loppui.

Alanne kirjoitti, että suomalainen merimiespastori olisi värvännyt 30 suomalaista brittiarmeijaan, minkä jälkeen häntä ei enää päästetty leirille. Alanne kirjoitti kirjeet kymmeniä vuosia myöhemmin, sillä kirjoittaminen kotiin ei ollut leiriltä mahdollista. Vangiksi jäätyään hän saattoi lähettää punaisen ristin kautta postikortilla tiedon kotiin. Ainakin yksi punaisen risti kautta jouluna lähetetty kirje on säilynyt.

Vangit laskettiin leirin pihalla joka aamu kello kahdeksan. Sairauden vuoksi sai jäädä vuoteeseen, ja vartija kävi toteamassa sairaan tilan. Yhden tällaisen aamun jälkeen Alanne määrättiin kahdeksaksi päiväksi arestiin, jolloin hän aloitti syömälakon. Neljän päivän jälkeen hänet vietiin sairaalaan. Syömälakko kesti lopulta kahdeksan päivää. Siitä huolimatta hänen kehkojaan ei kuvattu, kuten hän vaati. Hän oli sairastanut jo pidemmän aikaa ja vaati - Geneven sopimuksella perustellen - kotiuttamista, jota ei kuitenkaan tapahtunut.

Alanne kieltäytyi työskentelemästä Ison-Britannian hyväksi

Palace Camp suljettiin marraskuussa 1942, jolloin osa suomalaisista vapautettiin. Hekään eivät kuitenkaan päässeet kotimaahan, vaan  vapautettujen oli mentävä töihin brittiläisiin laivoihin tai esimerkiksi tehtaisiin Englantiin. Alanteen mukaan jotkut olisivat halunneet saamansa huonon kohtelun vuoksi palata leirille, mutta heitä ei päästetty. Ne suomalaiset, jotka eivät olleet halukkaita työskentelemään Ison-Britannian - Suomen kannalta vihollismaan - hyväksi, siirrettiin Mooragh Camp -leirille Ramseyssa.

Sinne siirrettiin myös Risto Alanne, sillä hän ei voinut ajatellakaan työskentelevänsä  brittien hyväksi. Hän koki tulleensa epäoikeudenmukaisesti ja halventavasti kohdelluksi, sillä katsoi Margaretalla purjehtiessaan työskenneelleensä Ison-Britannian sotaponnistelujen hyväksi maalle tärkeiden huoltoyhteyksien turvaamiseksi. Nyt “kiitokseksi” tästä hänet oli suljettu piikkilangan taakse leirille, jossa ruoka oli surkeaa.

Alanne ei myöskään arvostanut niitä suomalaisia, jotka brittien työtarjouksiin tarttuivat. Hän kirjoitti muistiin runon, joka oli ilmestynyt suomalaisten leirin ilmoitustaululle kun brittilaivoille pestautuneet olivat lähdössä: