Mooragh promenade

Suomalaiset merimiehet Mansaaren leireillä

Punaisen Ristin arkistoista löytyy 420 Mansaarelle internoidun suomalaisen nimet. Osa oli saarella vuosia, osa lyhyemmän aikaa, eikä määrä välttämättä koskaan ollut yhdellä kertaa näin suuri. Suomalaisia oli internoituina myös muissa Ison-Britannian siirtomaissa.

Mansaaren internointileirit

Mansaari sijaitsee Irlanninmeressä suunnilleen Ison-Britannian  ja Irlannin saarten puolivälissä. Se on Ison-Britannian kruunun alainen itsehallintoalue. Asukkaita oli toisen maailmansodan aikana noin 53000. Saarelle internoitiin toisen maailmansodan aikana suuri osa Isossa-Britanniassa olleista vihollismaiden kansalaisista, eniten saksalaisia ja italialaisia. Mansaaren valintaan internointipaikaksi oli monia syitä. Syrjäisen sijainnin vuoksi saarelta oli vaikea paeta. Siellä oli runsaasti sodan vuoksi käyttöä vailla olleita lomahotelleja sekä majataloja, jotka oli helppo muuttaa internoitujen asuinpaikoiksi. Mansaarelaisilla oli myös kokemusta asiasta, nimittäin jo ensimmäisen maailmansodan aikaan saarella oli ollut internointileirejä.

Mansaarella oli yhdeksän internointileiriä. Suomalaiset sijoitettiin ensin saaren pääkaupungissa Douglasissa sijainneeseen Palace Camp -leiriin, joka kuitenkin suljettiin marraskuussa 1942. Silloin noin 80 suomalaista vapautettiin kokonaan, ja näistä ainakin suuri osa otti pestin Britannian kauppalaivastoon. Loput siirrettiin Mooragh Camp -nimiselle leirille Ramseyn kaupunkiin. Siellä suomalaiset olivat saksalaisten ja italialaisten naapureina, mutta eri kansallisuudet oli eristetty omiin leiriosastoihinsa. Leirin rakennukset olivat Mooragh Promenaden varrella sijainneita hotelleja, matkustajakoteja ja yksityiskoteja.

Kuva alla: Suomalaiselle merimiehelle Kalervo Virtaselle Falmouthissa Englannissa 7.12.1941 annettu ilmoitus maihin pääsyn estämisestä. Iso-Britannia oli edellisenä päivänä julistanut sodan Suomelle, ja Virtasen tie vei internointileirille. Kimmo Virtasen kokoelma.  
 

Osa vapautettiin - mutta ei ilman ehtoja

Internoiduille suomalaisille tarjottiin mahdollisuutta pestautua brittiläisille kauppalaivoille. Ammattitaitoisia merimiehiä tarvittiin jatkuvasti vaarallisille matkoille Atlantin yli, kuljettamaan amerikkalaisia sotatarvikkeita, polttoaineita ja ruokaa Britanniaan. Monet tarttuivatkin tähän mahdollisuuteen, osa varmaankin siksi, että tahtoivat pois leiriltä. Toisilla saattoi olla myös poliittisista syistä, koska jotkut toivoivat liittoutuneiden voittoa sodassa ja tahtoivat siinä auttaa. Emil Aholan ja Kalervo Virtasen mukaan suomalaisia houkuteltiin myös brittiläisiin sotavoimiin, siitä huolimatta että Iso-Britannian ja Suomen välillä vallitsi sotatila. Ei ole varmuudella tiedossa, liittyikö kukaan internoiduista suomalaisista Britannian sotavoimiin.

Suomalaisten kyseenalainen maine

Mooraghin leirin suomalaisilla oli hieman vaarallinen ja väkivaltainen maine. He jakautuivat leirillä poliittisesti kahteen ryhmään. Toisten sympatiat olivat liittoutuneiden puolella, toisten Saksan ja sen liittolaisten, joihin Suomikin kuului. Kun liittoutuneita kannattavia lähti leiriltä brittilaivoihin ja töihin Britanniaan, tuli saksalaismielisistä enemmistö Mansaaren suomalaisten joukossa.

Ryhmien välillä syntyi riitoja, joita usein vauhditti alkoholi. Sitä sai ostaa leirin kanttiinista pienen määrän, kunnes se kiellettiin suomalaisilta jatkuvien järjestyshäiriöiden vuoksi. Jotkut onnistuivat kuitenkin valmistamaan jonkinlaista kiljua muun muassa perunoista, perunankuorista, virvoitusjuomasta ja hiivasta. Sen lisäksi alkoholia hankittiin saksalaisilta ja italialaisilta naapureilta. Tämä salakauppa selvisi leirin hallinnolle, kun huomattiin että italialaisille ja saksalaisille kertyi yhä enemmän ja enemmän rahaa. Suomalaisten taskut olivat sen sijaan tyhjät. Leirillä käytettiin erityistä rahaa, joka nyt merkittiin kansallisuuden mukaan, eivätkä muut voineet enää käyttää suomalaisille jaettuja F-kirjaimella merkittyjä seteleitä. Näyttelyssä esillä oleva seteli on ajalta ennen tätä jakoa.  

Lopulta riitely johti surulliseen tapaukseen. Eräs suomalainen merimies kuoli toisen puukottamana 20.4.1943. Tekijä sai syytteen murhasta, ja häntä Ison-Britannian silloisen lain mukaan uhkasi kuolemantuomio. Oikeus kuitenkin totesi hänet syyttömäksi, koska katsoi teon itsepuolustukseksi. Jälkikäteen on vaikea selvittää, mitä tarkalleen tapahtui, sillä sotatilalakien nojalla viranomaiset julistivat oikeudenkäynnin salaiseksi. Tapausta käsiteltiin suomalaisessakin oikeusistuimessa 1956. Syytetty vetosi silloinkin itsepuolustukseen.

Suomalaisten olot leirillä

Olosuhteista leirillä on hieman vaihtelevia kertomuksia. Suomalaisella merimiespastori Toivo Harjunpäällä oli lupa vierailla leirillä kuukausittain ja hän kirjoitti Merimiehen Ystävä-lehdessä, että suomalaisilla oli entisessä hotellissa suhteellisen hyvät olot. Heillä oli kylmää ja lämmintä vettä, merinäköala ja riittävästi ruokaa. Risto Alanne sen sijaan piti ruokaa kelvottomana, asuintiloja kylminä ja rottaongelmaa pahana. Hän myös katsoi, ettei saanut sairastuttuaan hoitoa, vaikka niin edellytti Geneven sopimus, johon Iso-Britannia oli sitoutunut. Alanteen mukaan mansaarelaiset suhtautuivat internoituihin ikävästi, muun muassa nuoret parit tulivat tarkoituksella lemmiskelemään leirin aidan viereen.

Ison-Britannian viranomaisten mukaan leirit oli järjestetty Geneven sopimuksen vaatimusten mukaisesti. Suomalaiset eivät kuitenkaan olleet ainoita, jotka valittivat leiriolosuhteista. Eräs internoituna ollut saksalainen lääkäri laski, ettei ruuasta saanut riittävästi vitamiineja ja esitti parannusehdotuksia. Alanteen mukaan suomalaiset onnistuivat hankkimaan Ruotsin lähetystön avulla vitamiinipillereitä, mikä paransikin heidän terveydentilaansa. 

Olivatpa olosuhteet millaiset vain, vuosikausien oleskelu suljetussa leirissä käytännössä vangin asemassa koetteli kaikkien kestokykyä. Epävarmuus tulevaisuudesta varmasti pahensi asiaa. Eräs suomalainen merimies löytyi marraskuussa 1943 kuolleena, kun hän oli lehtitietojen mukaan “pudonnut huoneensa ikkunasta”. Myös Emil Ahola muisti tapauksen, ja hänen käsityksensä mukaan kyseessä oli itsemurha.

Ainakin osa suomalaisista sai myönteisiäkin kokemuksia  Mansaarelta. Vuonna 1986 ilmestyneessä Kansa Taisteli -lehdessä Emil Ahola kertoi työskennelleensä maatilalla, jolla kävi töissä muitakin suomalaisia. Alun epäluulojen jälkeen hän ystävystyi tilan isäntäväen kanssa, ja piti heihin yhteyttä vielä vapauduttuaankin. Ahola muisteli myös urheilukilpailuja saksalaisten ja italialaisten internoitujen kanssa. Hänen mukaansa suomalaiset olivat yleisurheilulajeissa ylivoimaisia, mutta eivät menestyneet jalkapallossa.  Suomalaisten pettymykseksi vartijat kielsivät paini- ja nyrkkeilyottelut kansallisuuksien välillä. Suomalaiset olivat nimittäin harjoitelleet näitä lajeja patjavarastoon sisustamassaan kuntosalissa.

Vuoden 1944 lopulla Mansaarella olleet suomalaiset pääsivät vihdoin kotimaahan. Syyskuussa kotiutettiin 22 leirillä sairastunutta, loput joutuivat odottamaan kotiin pääsyä joulukuuhun asti.