Lipunnosto Sylfidillä.

Suomen itsenäistyminen jätti merenkulkijoita pulaan

Yksi itsenäisen valtion tunnusmerkki on, että se vastaa itse suhteistaan muihin maihin. Autonomian aikana Suomen osalta asiat kuuluivat Venäjän valtakunnalle ja maan itsenäistyttyä yksi ensimmäisiä tehtäviä oli järjestää kansallinen ulkoasiainhallinto. Venäjällä helmikuun vallankumouksesta, maaliskuussa 1917, alkaneen välivaiheen aikana oli Suomen senaatti jo joissain asioissa ollut yhteydessä ulkovaltojen edustajiin. Pysyviä ratkaisuja tehtiin kuitenkin vasta sisällissodan päätyttyä toukokuun alussa 1918.

Koko yli vuoden kestäneen epäselvän ajan oli suomalaisia, muun muassa merimiehiä ja siirtolaisia, eri puolilla maailmaa. Lähetystöjen ja konsulaattien puuttuminen vaikeutti muun muassa kansalaisuuden todistamista ja sitä kautta merimiehillä työn saantia. Lontoossa Suomen väliaikaisena valtuutettuna 1918-1919 ennen diplomaattisten suhteiden solmimista toimi Rudolf Holsti. Hän raportoi kotimaahan ahkerasti myös merenkulkijoiden tilanteesta. Monet olivat palvelleet suomalaisissa, brittiläisissä tai puolueettomien maiden aluksilla ja he olivat menettäneet omaisuutensa ja jääneet vaille työtä saksalaisten upotettua heidän laivansa. Suomalaisia aluksia myös takavarikoitiin Englannin kauppalaivaston käyttöön, venäläisten suostumuksella. Suomalaisia tiedettiin lisäksi palvelevan Australian, Kanadan ja Uuden-Seelannin armeijoissa.

Merimieskirkko järjesti metsätöitä

Brittein saarilla työllistettiin kesästä 1917 lähtien merimiehiä metsätöihin. Vuoden 1873 merilain mukaan merimiehet olivat oikeutettuja saamaan apua konsulaateista, mutta sodan keskellä viranomaisilta oli vain vähän apua saatavana. Suomen itsenäistyttyä merimiehet eivät saaneet enää apua Venäjän konsulaatista, Suomella ei vielä konsulaattia ollut eivätkä muiden Pohjoismaiden konsulaatit voineet auttaa. 

Suomalaisia merimiehiä kokoontui erityisesti Liverpooliin, jossa paikallisen merimieskirkon työntekijät huomasivat tilanteen. Merimieskirkon vahtimestari K. Lumijärvi sai ajatuksen, että suomalaiset voisivat työllistyä metsätöihin. Pastori Sjöblom kirjoitti Englannin hallitukselle ja lopulta kesällä 1917 metsätöissä eri puolilla maata oli noin 300 merimiestä. Vuoden lopulla työntekijöitä oli jo noin 1500, yli 300 kämpällä. Heistä noin 1000 oli suomalaisia, lisäksi oli miehiä ainakin myös muista Pohjoismaista. Vahtimestari Lumijärvi työskenteli työnjohtajana.

Palkat, 8 puntaa kuukaudessa, maksoi Englannin valtio ja lisäksi siihen sisältyi majoitus ja ruoka. Lihaa ja leipää oli saatavilla niin paljon kuin tarvittiin, mutta sokeri puuttui. Miesten voidaan katsoa olleen ainakin internoinnin kaltaisissa olosuhteissa, etenkin keväällä 1918 kun saksalaisia sotilaita oli Suomessa. Miehet saivat liikkua vapaasti, mutta heitä valvottiin ja heillä oli työvelvollisuus.

  • "Osa metsätöissä olewia." Kuva Merimiehen Ystävä -lehdestä 1.12.1917

Australiassa juhlittiin itsenäisyyspäivää juhannuksena

Merimieslähetys päätti vuonna 1916 avata työpisteen Sydneyyn ja lähettää sinne hengellisen herätyksen saaneen insinöörin John Oskar Boijerin. Hän perusti Sydneyn satamaan merimieskodin. Uutiset helmikuun vallankumouksesta saatiin tietoon myös Australiassa. Postiyhteydet Suomen ja Australian välillä olivat sodan takia poikki, joten uutiset Suomen tilanteesta kulkivat hitaasti. Boijer oli varma Suomen itsenäistymisestä ja hän päätteli ajankohdaksi ”ihaninta mahdollista päivää” eli juhannusta. Hän järjesti juhannuksena itsenäisyysjuhlankin. Suuri osa suomalaissiirtolaisista oli laivoista karanneita merimiehiä. 

Merimieskirkko oli ensimmäinen taho, joka alkoi kesällä 1918 myöntää epävirallisia kansallisuustodistuksia suomalaisille muun muassa Brittein saarilla ja Australiassa. Elokuussa todistuksen sai 20 raumalla syntynyttä henkilöä. Boijer auttoi viranomaisia ja kirjoitti kansallisuustodistuksia. Hän oli Australian ja USA:n sopimuksella ainoa itsenäisen Suomen edustaja, jonka kirjoittamat todistukset hyväksyttiin siihen saakka, kun konsuli Kaarlo Nauklér aloitti virallisena edustajana vuonna 1918. 

Itsenäiselle maalle luotiin omat symbolit

Kansallisuusaatteen innoittamana alkoi 1800-luvun loppupuolella keskustelu Suomen lipusta. 1860-luvulla tehtiin useita luonnoksia Suomen lipuksi. Eniten kiistaa tuli siitä, pitäisikö käyttää sini-valkoista vai puna-keltaista väritystä. Samoihin aikoihin pursiseurat ottivat käyttöön seuraliput. Nyländska Jaktklubbenin lipuksi tuli vuonna 1861 siniristilippu, jonka yläkulmassa oli Uudenmaan läänin vaakuna. Lipun esikuvana oli Pietarin Keisarillisen pursiseuran lippu. Vuonna 1890 senaatti vahvisti lippumallin kaikille pursiseuroille.

Jo ennen Suomen itsenäistymistä useat merenkulkujärjestöt olivat kääntyneet senaatin puoleen toivoen oman kauppalipun säätämistä. Senaatti asetti lippukomitean, jonka puheenjohtajana oli kauppaneuvos Lars Krogius sekä jäseninä arkkitehti Eliel Saarinen ja filosofian tohtori Uuno T. Sirelius. Lippukomitea esitti jo 8.12.1917 vasta itsenäiseksi julistautuneelle maalle heraldiikkaan ja valtakunnan vaakunaan perustuvan lipun, jossa tummanpunaisella pohjalla on tankoon päin kääntynyt Suomen vaakunan leijona. Merenkulku- ja kauppalipuksi esitettiin punaisella pohjalla keltaista ristiä, jossa olisi yläkulmassa yhdeksän valkoista ruusua.

 

  • Helmikuussa 1918 merikapteeni Viktor Albert Henriksson oli Sylfid-laivansa kanssa Bordeaux’ssa. Laivalla järjestettiin juhlatilaisuus, jossa kahveliin nostettiin ensimmäisen kerran Suomen lippu. Tuolloin laivalla käytettiin lippukomitean joulukuussa 1917 esittämää kauppalippua, sillä eduskunta ei ollut vielä tehnyt lopullista päätöstä merenkulku- ja kauppalipusta. Kalle ja Jussi Aarnion kokoelma, väritys Tommi Rossi.

Millainen lippu?

Edelleen kansa jakaantui kahtia sini-valkoisen ja puna-keltaisen värityksen kannattajiin. Kauppalipuksi vaadittiin myös ristilippua, jossa olisi sininen risti valkoisella pohjalla. Lippuasia jätettiin tammikuussa eduskunnalle, joka kuitenkin jätti asian pöydälle ja siirsi sen ulkoasiainvaliokuntaan. Valiokunta asetti vilkkaan keskustelun jälkeen jaoston valmistelemaan taiteilijoiden kesken kilpailua lipusta. Lopulta lippuasiaan palattiin kuitenkin vasta sisällissodan jälkeen. 28.5.1918 eduskunta hyväksyi Suomen valtiolipuksi valkoisella pohjalla merensinisen ristin, jossa on ristin keskuksessa Suomen vaakuna. Merenkulku- ja kauppalipuksi tuli pelkkä sininen risti valkoisella pohjalla.