Idänkauppa oli politiikan ja talouden tasapainottelua

Sotakorvausten jälkeen Hollming ja Rauma-Repola jatkoivat laivatoimituksia Neuvostoliittoon. Jo 1950-luvulta alkaen kauppaa ohjasivat viisivuotiset valtiosopimukset, jotka perustuivat tavaranvaihtoon ja kahdenväliseen clearing-järjestelmään. Viennin ja tuonnin maiden välillä tuli olla tasapainossa.
 
Neuvostoliiton ulkomaankauppaorganisaatio Sudoimportista tuli raumalaisille telakoille keskeinen ja pitkäaikainen asiakas. Sopimukset neuvoteltiin usein pitkissä kokouksissa, joissa hinnat, aikataulut ja tekniset yksityiskohdat määriteltiin.
 
Rakentamisen alkaessa Neuvostoliitto lähetti telakoille omia tarkastajiaan. He seurasivat materiaalien laatua, työn etenemistä ja sitä, että alus vastasi sovittuja teknisiä vaatimuksia. Kielimuuri, erilaiset hallintokulttuurit ja tarkka byrokratia vaikeuttivat työtä. Tästä huolimatta syntyi myös pitkäaikaisia henkilökohtaisia suhteita ja keskinäistä luottamusta.

Idänkauppa toi suomalaiselle laivanrakennukselle vakautta, suuria sarjatilauksia ja mahdollisuuden kehittää erikoisosaamista – mutta samalla se loi vahvan riippuvuuden Neuvostoliiton markkinoista.