Sovinto 1878

Sovinto (ex. County of Dumfries)

Aluksen tilasi tunnettu skotlantilainen varustamo R.& J. Craig, joka kotipaikka oli Glasgow.. Kooltaan se oli varsin pieni nelimastoinen täysrikattu alus (4-mastofregatti) ja kuului seitsemän sisaraluksen sarjaan. Varustamolla oli tapana nimetä kaikki aluksen skotlantilaisten kreivikuntien mukaan ja näin se tunnettiin paremmin nimellä ”County Line”.

County of Dumfries valmistui suurella Barclay, Curle & Companyn telakalla Glasgowssa ja laskettiin Clyde-vuonoon maaliskuussa 1878. Ensimmäiseksi päälliköksi nimitettiin merikapteeni McLean.

Suurimman osan ajasta alus purjehti hakurahtiliikenteessä ja oli tuttu alus Kaukoidän satamissa. Se takiloitiin uudelleen parkiksi 1880 –luvun alussa. Kun alusta oltiin hinaamassa ulos Kalkutasta 25.12.1887, katkesi hinausköysi voimakkaasti virtaavassa joessa ja County of Dumfries törmäsi kahteen ankkuroituun alukseen. Aluksen keula vaurioitui pahoin ja useita rautalevyjä jouduttiin vaihtamaan. Myös aluksen kaljuunakuva tuhoutui.

County of Dumfries myytiin Suomeen vuonna syyskuussa 1905 ja sen omistajaksi merkittiin laivanisännistöyhtiö, jonka osakkaita olivat kauppalaivuri Johan Tork, merikapteeni F. W. Tork, merikapteeni F. W. Laine, merikapteeni O. W. Lunden, kauppias Fredrik Lehtinen ja kauppias lvan Sofronoff. Johan eli ”Fabu” Tork merkittiin pääisännäksi. Laivalle annettiin uusi nimi ”Sovinto”.

Aluksen päälliköksi nimitettiin 36 –vuotias raumalainen merikapteeni Evert Konstantin Wiglund, joka oli suorittanut merikapteenin tutkinnon Raumalla keväällä 1901.

Kauan Sovinto ei raumalaisessa omistuksessa purjehtinut ja se ajautui Prince Edward -saaren rantaan kovassa myrskyssä 5. päivä marraskuuta 1906. Onnettomuudessa sain surmansa 10 miestä aluksen 21 hengen miehistöstä. Päällikkö Wiglund oli pelastuneiden joukossa, mutta hänen kohtalonaan oli hukkua Hermes –nimisen parkin mukana Merenkurkussa vuonna 1912.

Aluksen yksi sisarlaiva County of Pebbles on vielä olemassa ja lahoaa hiljalleen chileläisessä Punta Arenasin satamassa entisenä laivaston majoituslaivana.

Niilo Nieminen:

Parkki SOVINNON haaksirikko, 10 miestä hukkui.

Rauman purjelaivaston tonnimäärä kaventui v. 1906 paitsi suurten laivojen myynnin johdosta myös sattuneitten haaksirikkojen takia. Vakavimman haaksirikon kärsi parkkilaiva SOVINTO tuhouduttuaan täydellisesti Sant Lawrencen lahdella. Alus oli ostettu Raumalle vuosi sitten laivayhtiölle, jonka osakkaina olivat merikapteenit F. W. Tork, O. W. Lunden ja F. W. Laine sekä kauppalaivuri Johan Tork, kauppiaat Fredrik Lehtinen ja Ivan Sofronoff sekä herrat H. Helomaa ja Vainio.

Kauppahinta oli ollut 145 900 markkaa ja oli alus vakuutettu ruotsalaisessa Aegir-yhtiössä 50 000 markasta ja eräässä englantilaisessa yhtiössä 1 000 punnasta. Laivan päällikkönä sen kohtalokkaalla matkalla oli raumalainen merikapteeni E. K. Wiglund. Aluksen tuho oli järkyttävimpiä, mitä raumalainen purjelaivasto on koskaan kokenut.

Vaivoin sivuutettiin Magdalena-saaret

Parkkilaiva SOVINTO nosti purjeensa marraskuun 4 päivänä (1906) Dalhousen redillä tuulen ollessa jo tällöin melko navakka. Iltaan mennessä tuuli yltyi myrskyksi, mutta siitä huolimatta laivan päällikkö yritti pitää purjeita levällään mahdollisimman paljon, jotta olisi pystytty sivuuttamaan Magdalena-saaret turvallisen etäältä. Jo tässä vaiheessa alkoi kansilasti liikkua ja siirtyi lopulta leen (suojan) puolelle aiheuttaen tuntuvan kallistumisen. Laiva makasi vahvasti styyrpurin halssilla, eikä luoviminen ollut enää mahdollista. Myös ankkurit olivat irronneet kiinnikkeistään ja riippuivat kyljen ulkopuolella uhaten vahingoittaa laivaa. Laivan kallistumisen vuoksi oli koko ajan purjehdittava samalla halssilla, koska käännöstä ei voitu tehdä. Magdalena-saaret ohitettiin vaarallisen läheltä, mutta kuitenkin onnellisesti.

Prince Edward näkyvissä

Tuuli yltyi yhä enemmän ja purjeita oli jatkuvasti reivattava. Lopulta oli ylhäällä enää kahden alamärssyn puolikkaat. Päällikkö toivoi, että pystyttäisiin sivuuttamaan tarpeeksi etäältä Prinssi Edwardin saarten Cast-niemi, mutta pahinta peläten hän jakoi miehille pelastusvyöt, sillä hirmumyrskyssä laiva läheni maita uhkaavasti. Kolmessa mastossa oli enää ainoastaan puolikas alamärssypurjetta ”tykönä”.

Oli saavuttu niin lähelle maita, että kapteeni määräsi ankkurit heitettäväksi, mutta tuskin niistä toinen oli pudonnut, kun laiva törmäsi kallioita vasten.

Tuho edessä

Laiva kallistui pahasti, mutta siitä huolimatta yritettiin pelastautua laivaveneellä. Valtava hyökyaalto kaatoi laivan kokonaan kyljelleen ja se hakkautui kovalla rytinällä vasten kallioita. Sen runko kesti kuitenkin ja edessä oli myrskyinen ja pimeä yö. Perämiehen hytti oli jäänyt joksikin kuiville ja sinne kerääntyi koko miehistö lukuunottamatta neljää miestä, joitten kohtalosta tällä hetkellä ei enää tiedetty mitään. Kun kärsimysten yö viimein valkeni aamuksi, todettiin laivan katkenneen keskeltä ja sen keulapuolella olevan kolme miestä. Tässä vaiheessa vasta yksi mies, norjalainen, oli kateissa.

Pelastusvene kaatui

Päivän valjetessa lisäksi havaittiin, että laiva oli ajautunut lähelle maita. Rannassa oli paljon väkeä, mutta kukaan ei voinut auttaa haaksirikkoisia. Laivaväki odotteli apua muutaman tunnin, mutta kun sitä ei tullut, päätettiin omin avuin pyrkiä maihin. Toinen pelastusvene oli vielä ehjä, se laskettiin mereen ja kaikki 17 miestä pääsivät siihen.

Voimakas aallokko kuitenkin kaasi veneen ja koko miehistö joutui veden varaan. Tässä vaiheessa kaksi miestä hukkui ja toiset kaksi pääsi takaisin laivahylylle. Muut taistelivat merta vastaan yrittäen pysyä pinnalla laivasta irronneitten lankkujen avulla. Viimein seitsemän miestä pääsi onnellisesti rantaan.

10 hukkui, 11 pelastui

Myöhemmin voitiin kuitenkin todeta, että takaisin laivaan oli päässyt enemmän miehiä kuin aluksi luultiin, mutta he pystyivät tulemaan vasta vuorokauden kuluttua maihin myrskyn tarpeeksi lakattua. Meri vaati uhrikseen seuraavat:

Johan Wilhelm Lindgren Raumalta. Hän oli syntynyt v. 1860, jätti jälkeensä lesken ja 4 alaikäistä lasta.

Viktor Blomroos Raumalta, syntynyt v. 1850, ja jätti jälkeensä lesken ja 3 alaikäistä lasta. Viktor Granö Raumalta, syntynyt v. 1863, jätti jälkeensä lesken ja 5 lasta, joista 2 alaikäistä.

Karl Walfrid Westerlund Rauman mlk:sta, syntynyt v. 1886, häneltä jäi äiti ja 9 sisarusta.

Isak Tuominen Rauman mlk:sta, syntynyt v. 1871, jätti jälkeensä lesken ja 5 alaikäistä lasta.

Gustaf Stenroos Pyhämaasta, naimisissa.

Paul Ragnar Andreas Dahlberg Helsingistä. Hän oli 15-vuotias ja hänen isänsä oli merikapteeni. Edellisten lisäksi hukkuneitten joukossa oli kolme norjalaista merimiestä.

Perämies menehtyi

Parkkilaiva SOVINNON haaksirikosta pelastui laivan perämies Johan Fredrik Wermolin, mutta menehtyi myöhemmin haaksirikossa saamiinsa vaivoihin. Hän oli syntynyt Uudessakaupungissa v. 1863, suoritti aliperämiestutkinnon Raumalla v. 1890, perämies- ja kauppalaivuritutkinnon v. 1891 sekä niinikään Raumalla merikapteenitutkinnon v. 1897. Hän oli jo aikaisemmin ollut haaksirikossa mukana, kun raumalainen purjelaiva SUOMETAR tuhoutui täydellisesti Länsi-Intiassa. Häneltä ja leski ja 5 lasta.

Tyyppi 4-mastoinen rautafregatti (myöhemmin parkki)
Telakka Barclay, Curle & Co., Glasgow, Skotlanti 1878
Vuosi /
Bruttovetoisuus 1718
Nettovetoisuus1615
Pituus 81,3
Leveys 11,8
Rekisterinumero
Rakennettu: 27.05.2021
Poistettu 27.05.2021

Lehtiartikkelit

RL. 9.9.1905.

Laivankauppa. Eräs raumalainen yhtiö, johon kuuluu kapteeni J. Tork ym. on Lontoosta ostanut COUNTY DUMFRIES–nimisen 1,615 rek.tonnisen 4-mastoisen rautaisen parkkilaivan. Kauppahinta oli 105,000 Suomen markkaa.

RL. 13.11.1906.

Raumalta ja lähiseuduilta. SOVINNON haaksirikko.

Kuten viime numerossa jo  lyhyesti mainitsimme on raumalainen nelimastoinen rautaparkki SOVINTO, kapt. E. K. Wiglund, kärsinyt täydellisen haaksirikon Prins Edwardin saaren luona S:t Lawrence lahden suussa lähdettyään t.k. 5 p:nä Campbelltownista. Laivan kapteeni sähkötti näet t.k. 9 p:nä Halifax’ista (Uudessa Skotlannissa), että SOVINTO on kokonaan menetetty, mahdollisesti ei voida mitään pelastaa. Laivan miehistöstä on 11 pelastunut ja 10 hukkunut. Hukkuneet olivat:

Johan Wilhelm Lindgren, Raumalta, syntynyt 1860, jätti jälkeensä lesken ja 4 alaikäistä lasta; Viktor Blomroos, Raumalta, syntynyt 1850, jätti jälkeensä lesken ja 3 lasta. Viktor Granö, Raumalta, syntynyt 1863, jätti jälkeensä lesken ja 5 lasta, joista 2 vähäistä. Karl Walfrid Westerlund, Rauman maaseurakunnasta, syntyn. 1886; äiti ja 9 sisarusta elossa. Isak Tuominen, Rauman maaseurakunnasta, syntyn. 1871, jätti jälkeensä lesken ja 5 alaikäistä lasta; Gustaf Stenroos Pyhämaasta, nainut; Paul Ragnar Andreas Dahlberg Helsingistä 15 vuotias, kapteeni Dahlbergin poika.

Hukkuneiden joukossa oli vielä kolme norjalaista.

Kuten jo viime numerossa kerroimme osti laivan noin vuosi sitten Lontoosta eräs täkäläinen laivanvarustaja-yhtiö. Laivan arvo oli 125,000 mk. ja oli vakuutettu isännistön antamien tietojen mukaan 50,000 mk:sta. Rahti oli vakuuttamatta.

L-S 13.11.1906.                     

Raumalainen SOVINTO tehnyt haaksirikon. 10 henkeä hukkunut.

T.k. 9 p:nä saapui Halifaxista sähkösanoma, jossa sanotaan, että suomalainen parkkilaiva SOVINTO on haaksirikkoutunut lähellä Prinssi Edwardin saarta ja että laivan miehistöstä on 10 uponnut ja 11 pelastunut.

T.k. 9 p:nä saapui myöskin tänne Raumalle sähkösanoma, jossa ilmoitettiin laivan haaksirikkoutumisesta. Sähkösanoma, jonka oli lähettänyt laivan kapteeni E. K. Viglund kuuluu kokonaisuudessaan:

”SOVINTO kokonansa menetetty, luultavasti ei voida mitään pelastaa. Stenroos, Lindgren, Dahlberg, Blomroos, Grand, Tuominen, ja Westerlund sekä kolme norjalaista ovat hukkuneet.”

Tämä täydelleen haaksirikkoutunut laiva oli nelimastoinen parkkilaiva ja matkalla puulastissa Canadasta Melbourneen Australiaan. Laivan omisti raumalainen yhtiö, jonka muodostavat kapteenit J. Tork, F. V. Tork, O. Lunden ja Laine sekä kauppiaat F. Lehtinen ja J. Sofronoff sekä herrat H. Helomaa ja Vainio. Laiva ostettiin viime vuonna Englannista ja tuli se kustannuksineen maksamaan 145,900 mk. Vakuutettu se oli ruotsalaisessa Aegir yhtiössä 50,000 markasta ja eräässä englantilaisessa yhtiössä 1,000 punnasta.

Hukkuneista oli Dahlberg vielä aivan nuori 15-vuotias ja kotoisin Helsingistä, Stenroos ja Tuominen olivat kotoisin Pyhämaasta, Westerlund Rauman saaristosta ja Lindgren, Blomroos ja Grand Rauman kaupungista. Hukkuneiden norjalaisten nimiä sähkösanomassa ei mainita.

Jo viime perjantaina (9.11) oli meillä haaksirikosta tieto, mutta laivan isännistön, joka odotti lisätietoja, pyynnöstä ei siitä vielä lauantaisessa lehdessä mainittu. Hukkuneiden omaiset saivat tapahtumasta tiedon lauantaina.

RL. 1.12.1906.

SOVINNON haaksirikko. Kapteenin kertomus.

Laivan isännistölle näinä päivinä saapuneessa kirjeessä kertoo kapteeni G. K. Wiglund seuraavaa:  Souris 11.XI.06

En tiedä miten alkaisin tämän kirjeen, sillä ajatukseni ovat kaikki vielä sekaisin ja sormeni ajettuneet ja karkeat, että kynä tuskin kädessä pysyy. Koitan kuitenkin yleisesti kertoa mitä on tapahtunut.

Lähdimme Dalhouse’n retiltä sunnuntaina t.k. 4 p:nä. Tuuli oli silloin navakka N. W. Päästyämme illalla ulos Chalefur lahdesta alkoi tuuli vetäytyä ensin N. ja N. N. O.- N. O. sekä kiihtyi samalla myrskyksi. Koitin minkä mahdollista pitää purjeita tykönä, jotta olisimme päässeet yläpuolelle (N.) Magdalena y.m. saarien, mutta vähän ajan kuluttua kiihtyi tuuli niin, että purje toisen perään hajosi.  Myöhemmin tuli perämies ja ilmoitti että meri löi t.p. ankkurista rystliinan poikki ja että ankkuri killuu yksinomaan katin nojalla. Tarkastettuamme sitä lähemmin huomasimme, ettei tarvitse pelätä sen lyövän kylkeen läpeä niin kauan, kun laiva makaa p.p. halsilla, sillä ennen tätä oli jo osa kansilastia päässyt irralleen ja siirtynyt leen puolelle, joten laiva makasi hirveästi kyljellään. Maanantai aamulla oli tuuli yhä kiihtynyt, suunta N. O. ja peläten ajautuvamme Magdalena saarelle ja koska en voinut asettaa laivaa toiselle halsille syystä, ettei ankkuri olisi lyönyt kyljestä sisään, täytyi laskea hyvää tuulta siksi että saataisiin ankkuri ylös. Purjeita ei silloin ollut tykönä muuta kuin 2 puoliskaa alamärssyä. Saatuamme ankkurin ylös olimme silloin laskujemme mukaan aivan lähellä Magdalena saaria, mutta sakean ilman vuoksi emme nähneet mitään. Välttääkseni ajautumasta Magdalena saarille asetin laivan t.p. halsille. Maattuamme jonkun aikaa mainittua halssia käänsin taas pp. halseille. Myrsky raivosi yhä emmekä voineet lisätä purjeita. Yön ja tiistaisen päivän odotin yhä että tuuli vähänkin tyyntyisi. Laiva makasi O- Ot. P. ja olin toivossa että laiva ajautuisi sivu Prince Edward saaren Gaft niemen. Mitään muuta en voinut tehdä sillä, jos olisi kääntynyt takaisin, olisi suoraan mennyt päin maita. Luodasimme usein ja sen mukaan oli yhä toivossa, että olimme turvassa. Kuitenkin tiistaina j.p.p. ilmoitin väestölle etten ollut varma miten käy ja jaoin joka miehelle pelastusvyön. klo 8 samana iltana luodattiin 27 syltää ja sen mukaan oli yhä toivossa, että vaara oli vältetty. Mutta tuntia myöhempään näkyi riissat leessä. Ymmärrätte itse miltä silloin tuntui. Kolmessa mastossa oli ainoastaan ½ alamärssyä tykönä silloin ja niidenkin hajoamista olin pelännyt koko ajan. Annoin pudottaa ankkurin, mutta tuskin oli toinen niistä pudonnut, kun laiva jo löi vasten kallioita. Sen jälkeen juoksimme pelastusveneisiin, ensin pp. puolella olevaan, mutta ennen kuin tuskin voimme tehdä sille mitään kallistui laiva pp. kyljelleen ja samassa tuli juuri meri sisään ja löi sen pirstaleiksi. Sen jälkeen yritimme t.p. puolella olevaa venettä, mutta silloin laiva kallistui ihan kyljelleen, joten sitä olisi ollut mahdoton saada alas. Voi kauheata, miltä silloin näytti pimeässä yössä! Valkea leiskui topeista kuten kanuunoilla olisi ammuttu, ja laiva hakkasi kallioihin niin että ei missään tahtonut pysyä. Tällävälin oli ilma sen verran asettunut, että voimme nähdä mustan maan leessä. Minun aikomukseni oli hypätä mereen ja onnen kaupalla koittaa pelastua, sillä en voinut ajatella laivan kauankaan kestävän sellaista menoa, mutta siinä tuumittuamme lahotin sen ja päätimme odottaa. Katseltuamme ympärillemme kun ensi hämmästys oli ohi, huomasimme että t.p. puoleiset hytit kajuutassa olivat vielä kuivat ja että kajuutassa oli turvassa. Menimme sisään toisen perämiehen hyttiin, jossa vietimme koko yön, koko väestö, muut paitsi 4, joista emme tienneet mitään. Olimme varmassa toivossa että aamulla saamme apua maista, jos vaan laiva kestää siihen asti, mutta turhaan. laiva kesti yön ja päivä valkeni. Olimme rannasta ¾ minuuttia. Ranta oli ihmisiä täynnä, mutta niillä ei ollut mitään millä olisivat auttaneet meitä. Laiva oli silloin mennyt jo keskeltä poikki ja näimme keulapuolella olevan puosu Blomroosin, Westerlundin ja Kumlanderin; yksi norjalainen siis vaan puuttui koko väestöstä. Varrottuamme tunti tunnin perään ja kun apua ei tullut maista, päätimme yksimielisesti ominavuin yrittää maihin. Laskimme pelastusveneen ollessamme kaikki 17 miestä siinä sisässä. Saatuamme sen mereen, tuli ei montakaan minuuttia sen jälkeen suuri aalto, täytti veneen ja vei samassa toiselta puolelta ilmatangit pois, jolloin vene kääntyi alassuin. Tässä samassa oli toinen perämies ja eräs norjalainen saaneet uudestaan venetaljoista kiinni ja kiipesivät takaisin laivaan. Samalla oli kuuloni mukaan Dahlberg ja eräs norjalainen hukkuneet. Me toiset emme voineet muuta kuin yrittää päin maita, pitäen kiinni toisinaan veneestä, toisinaan lankuista, joita meri oli sakeana. Väliin taas ei ollut muuta kuin paljas pelastusvyö. Tällä matkalla sai kirvesmies kiinni keulaosaan laivaa, sillä se oli lähempänä maita ja jäi sinne. Noin ½ tuntia ajeltuamme meressä, jolla ajalla olimme suurimmaksi osaksi veden sisässä, mutta silloin tällöin sen verran päällä että voimme hengittää, saapui meistä 15 veneeseen menneestä 7 hengissä rantaan, mekin melkein enemmän kuolleina kuin elävinä. Kuolleina otettiin heti ylös matr. Lindgren, kokki Granö ja stuertti (ruotsalainen). En voi sanoa mitä silloin oikein tapahtui, sillä vasta pari tuntia tämän jälkeen heräsin tässä huoneessa, jossa nyt asun ja kuulin että olin tunnottomassa tilassa tuotu tänne, kuten toisetkin hengissä olevat. Laivahylyn päällä oli nyt siis 2 miestä perässä ja 4 keulapuolella ja jäivät he sinne yöksi, ollen kaikki varmoja siitä etteivät he aamua näe. Mutta ihmetyttävän paljon hylyn kappaleet kestivät ja seuraavana aamuna huomattiin, että peräosa laivaa oli tullut lähemmäksi rantaa ja silloin onnistui veneen maista mennä ja tuoda toisen perämiehen ja yhden norjalaisen maihin, mutta keulaosaan oli mahdoton päästä sellaisilla veneillä kuin heillä täällä on. Siellä ei myös enää muita näkynyt kuin Kumlander ja aloimme epäillä että toiset olivat hukkuneet. Kumlander odotti koko päivän apua ja kun ei mitään tullut hyppäsi hänkin ennen pimeän tuloa mereen ja pääsi Herran armosta onnellisesti maihin. Häneltä kuulimme että toiset, puosu Blomroos, kirvesmies Stenroos ja Westerlund olivat edellisenä yönä hukkuneet. Tällä välin olikin jo löydetty Stenroosin ruumis rannalta. Seuraavan, 9 p:n aamulla huomasimme että laivan keulaosa oli yöllä taas mennyt poikki, joten laiva nyt on siis kolmessa eri kappaleessa.  Myrsky on sen jälkeen raivonnut yhä. Eilen se vasta taukosi sen verran että joku kävi laivassa katsomassa ja huomattiin silloin että minulla ja toisella perämiehellä on toivo saada pelastetuksi osa tavaroistamme, sillä meidän hyttimme olivat  veden yläpuolella, kun laiva makasi kyljellään, samoin myös purjekangashytti. Tänään olemme olleet koko päivän toimessa ja tuoneet melkein kaikki mitä tuotavaa on. Laivan tavaroista mainitsen 68 pk. purjekangasta, joista sentään muutama on vaillinainen, 2 kronometaria, 1 parometari, seinäkello ja jotain pienempiä, jotka eivät ole suuren arvoisia.. Riki, purjeet ym. olivat kokonaan menneet, eikä keulaosassa laivaa ole mitään saatavaa. Tänään löydettiin Blomroosin, Westerlundin ja erään norjalaisen ruumiit, mutta voi kauheaa, missä tilassa. Päät ym. kallioita vastaan hakkautuneet ihan mäsäksi. Poissa on nyt vielä Tuomisen, Dahlgrenin ynnä yhden norjal. ruumiit. En voi vielä sanoa miten täällä tulen menestymään ja miten saan asiani selvitetyksi, sillä kyllä tämä on kamala paikka. Ihmiset ihan kuin villejä. Läpi kynsien varastetaan kaikki ja asuntona on kamala torppa. Lattialla makasin minäkin 3 yötä, miehet yhdessä. Nyt on minulla sentään sänky. Sauroseen on 2 tunnin matka hevosella pitkin tietä, jossa pyörät vajoo kappoja myöten ja siellä sitten täytyy toimittaa kaikki. Täällä ei ole muita kuin varkaita. Ensi päivinä en voinut liikkua minnekään, vasta eilen aloin toipua, mutta vielä nytkin käteni ovat ajettuneet ja sormeni kankeat, joten kirjoitus käy vaikeasti. Olemme toiset kaikki nyt sentään jo välttäneet pahimman vaaran, mutta Wermolin, ensimmäinen perämies, on yhä vuoteen omana, mutta toivoa sentään voi, että hänkin paranee. En muuta tiedä, vaan teen minkä parhaaksi näen ja tulemme sitten kotiin.

L-S. 1.12.1906.                     

Parkkil.SOVINNON haaksirikosta on sen kapteeni E. K. Viglund tänne Raumalle lähettämässään kirjeessä antanut seuraavia lähempiä tietoja:

SOVINTO läksi Dalhousesta sunnuntaina v.k. 4 p:nä. Heti lähdettyä ahdisteli laivaa kova tuuli, joka laivan päästyä Chalcour lahdesta, kiihtyi ankaraksi pohjoismyrskyksi. Laiva koitti täysin purjein päästä Magdalena ym. saarien pohjoispuolitse, mutta myrsky repi purjeet toisensa perään. Seuraavana aamuna kääntyi tuuli luoteeseen. Myrsky yhä kiihtyi. Laivan kapteeni koitti tehdä parhaansa estääkseen laivaa ajautumasta Magdalena-saarille. Tuskallisessa odotuksessa kului tiistaikin. Iltapäivällä jo ilmoitti kapteeni V. miehistölle, ettei hän ole varma siitä kuinka käy ja jakoi heille pelastusvyöt. Klo 8 aikaan iltasella mitattiin että vielä 27 syltä, mutta tuntia myöhemmin näkyi jo ”riissat” tuulen alapuolella. Silloin oli kammottava vaara selvillä. Ankkurit pudotettiin heti. Mutta samassa törmäsi laiva vasten kallioita. Miehistö juoksi pelastusveneille, mutta ennen kuin he kerkesivät mitään tekemään, kallistui laiva, suuri laine löi samassa venheen pirstaleiksi. Miehistö yritti toista venhettä, mutta silloin kallistui laiva kokonaan. Silloin alkoivat topit varista alas. Näky oli kauhea. Valkea leimusi topeista pimeässä ilmassa kuin kanuunoilla olisi ammuttu. Laiva hakkasi kallioihin niin, ettei missään tahtonut pysyä. Ilma oli kumminkin sen verran asettunut, että musta maa voitiin erottaa tuulen alapuolella. Miehistö huomasi muutamien hyttien vielä olevan kuivina. Kapteeni ja muut miehistä, paitsi neljä, vietti yönsä toisen perämiehen hytissä. Apua toivottiin aamulla saatavan maista. Siellä näyttikin aamulla olevan paljon ihmisiä, mutta kun heillä ei ollut yhtään semmoista venettä, jolla olisivat voineet lähteä apuun, jäi miehistö toivottomaan asemaan. Laiva oli mennyt keskeltä poikki ja kapteeni näki kolme mainituista neljästä miehestä, nimittäin Blomroosin, Westerlundin ja Kumlanderin olevan keulapuolella. Ainoastaan yksi norjalainen oli koko miehistöstä kadoksissa.

Kun tunti tunnin perään oli varrottu turhaan apua, päättivät kapteeni ja hänen kanssaan peräpuolella olevat miehet omin avuin pyrkiä maihin. He laski laskivat pelastusvenheen ja kaikki luvultaan 17 astuivat siihen. Muutaman minuutin kuluttua kaasivat laineet veneen. Toinen perämies ja erään norjalaisen onnistui päästä laivaan takaisin, Dahlberg ja eräs norjalainen hukkuivat. Muut lähtivät lankunpalasien ja kaatuneen laivaveneen turvin yrittämään maata kohti. Timperi osui keulaosalle, joka oli lähempänä maata, ja pääsi sille. Puolisen tuntia vedessä oltuaan pääsi seitsemän miestä puolikuolleina rantaan taisteltuaan epätoivoista taistelua ylitselyövien laineiden kanssa. Kuolleina korjattiin heti rannalta matruusi Lindgren, kokki Grand ja ruotsalainen stuertti.

Kapteeni Viglund ja kuusi muuta pelastunutta korjattiin vähissä hengin ja tunnottomina ihmisten hoitoon ja virkosivat he vähitellen.

Laivahylyn päällä oli kumminkin vielä 6 miestä, nimittäin 2 perä- ja 4 keulapuolla. He jäivät sinne yöksi torstaita vasten ollen varmat siitä, etteivät enää aamua näe. Laivan osat kestivät kumminkin. Yöllä oli peräosa tullut lähemmäksi rantaa, venheillä voitiin sieltä pelastaa toinen perämies ja norjalainen. Keulaosaa oli mahdoton saatavissa olevilla venheillä lähestyä. Siellä ei muita enää näkynytkään kuin Kumlander, joka koko päivän turhaan odotettuaan hyppäsi ennen pimeän tuloa mereen ja pääsi Herran avulla maihin. Hän kertoi, että toiset nimitt, puosu Blomroos, kirvesmies Stenroos ja Westerlund olivat edellisenä yönä hukkuneet.

Sillä välin olikin rannalta löydetty Stenroosin ruumis. Marraskuun 11 p:nä löydettiin Blomroosin, Westerlundin ja erään norjalaisen ruumiit laineiden kallioita vasten kauheasti runtelemina. Tuomisen, Dahlbergin ja erään norjalaisen ruumiita ei vielä v.k. 11 p:nä oltu löydetty.

Yöllä v.k. 9 päivää vasten oli laivan keulaosa mennyt vielä kahtia. Myrskyn hieman tauottua voitiin  käydä laivalla ja pelastaa osa kapteenin ja perämiehen tavaroista sekä yhtä ja toista laivakalua ja tavaraa.

Paikka, johon pelastuneet joutuivat, sanoo kapt. Viglund kamalaksi paikaksi. Ihmiset ovat ihan kuin villejä ja kovia varastamaan. Asuntona heillä oli kamala torppa. Ensi päivinä ei kapt. Viglund voinut liikkua minnekään, mutta vähitellen toipui hänkin. Ainoastaan Wermolin oli vielä v.k. 11 p:nä vuoteessa, mutta toivoa on hänenkin paranemisestaan.

Pelastunut miehistö palaa kotio ensimmäisessä tilaisuudessa.

RL. 22.12.1906.

Raumalta ja lähiseuduilta.

Johan Fredrik Wermolin. Eilen aamulla tänne saapuneen sähkösanoman mukaan on SOVINNON haaksirikosta pelastunut mutta kohta sen jälkeen sairastunut laivan perämies Johan Fredrik Wermolin toissapäivänä kuollut kaukana Amerikan rannoilla, Prins Edwardin saarella, parin tunnin hevosmatkan päässä Souris nimisestä kaupungista.

Vainaja oli vasta miehuuden parhaassa iässä, syntynyt Uudessakaupungissa v. 1863. Purjehdittuaan ensin syntymäkaupunkinsa laivoissa, tuli Rauman merikouluun ja suoritti siellä aliperämiestutkinnon v. 1890. Jatkoi pian sen jälkeen opinnoitaan ja suoritti perämies- ja kauppalaivuritutkinnon samassa koulussa v. 1891. Purjehti tämän jälkeen useissa suurissa laivoissa perämiehenä ja oli parkkilaiva TRITONIN ja kuunari FREDENIN päällysmiehenä Itämeren matkoilla. Suoritti merikapteenitutkinnon Rauman merikoulussa v. 1897. Kun SUOMETAR, jonka perämiehenä vainaja aikoinaan oli, joutui haaksirikkoon Länsi-Intiassa, pelastui hän siitä, ja nyt jälleen pääsi ikään kuin ihmeen kautta SOVINNON haaksirikosta, mutta jäi vuoteen omaksi yksinäiseen maalaismökkiin muukalaisten keskelle, kun toiset haaksirikosta pelastuneet olivat tointuneet ja läksivät kotimaata kohden. Toiveita oli vainajalla itsellä parantumisesta, kuten edellisenä päivänä tänne saapunut lyhyt kirje osoitti. Mutta toisin kävikin.

Vainaja oli merimiehenä saavuttanut hyvän maineen. Sen tähden hänen varhainen poislähtönsä herättää kaipausta laajoista piireistä. Lähinnä jäi vainajaa suremaan leski ja 5 lasta.

L-S 22.12.1906.                     

Surusanoma mereltä. Eilisaamuna saapuneen tiedon mukaan 4-mast. parkkil. SOVINNON haaksirikossa saamistaan vammoista Prins Edwardin saarella Canadassa on tk. 20 p:nä kuollut sanotun laivan ensimmäinen perämies, merikapteeni Johan Wermolin. Alaperämies- perämies- ja merikapteenintutkinnot hän oli suorittanut Raumalla.

L-S. 15.1.1907.

SOVINNON haaksirikossa saamistaan vammoista Prince Edwardin saarella kuolleen mainitun laivan ensimmäisen perämiehen, merikapteeni I. Vermolinin hautajaisista kirjoittaa Matthew & Mc Leanin laivakonttorista Sourisen kaupungissa palveleva neiti Tena Sutherland suomennettuna seuraavasti:

Kapteeni E. K. Wiglund. Kunnioitettava Herra.

Epäilemättä kummastelette, kuka Teille kirjoittaa näin kaukaisesta maasta, mutta tietäen, että SOVINNON perämiesvainajan leski halusta tahtoisi tietää jotakin miehensä hautajaisista, ja kun en tiedä hänen osoitettaan olen ryhtynyt tähän keinoon saattaakseni tämän hänen tietoonsa. Voi kyllä olla mahdollista, että joku toinen jo on antanut täydellisemmän selityksen kuin mitä minä voin tehdä. Tahtoisin, että Te veisitte tämän kirjeen ja lukisitte sen hänelle.

Perämies, jonka nimen olen unohtanut, kuoli 20 p:nä joulukuuta. Matthew & Lean toimittivat hautajaistarpeet, jotka olivat erittäin sievät. En tiedä oliko hänen tahtonsa tulla haudatuksi protestanttiseen hautausmaahan vai ei mutta he veivät hänet protestanttiseen kirkkoon Sourissa, ja minäkin oli mukana ruumiin siunauksessa, joka toimitettiin erittäin juhlallisesti, ja olen varma, että hänen omaisensa olisivat olleet tyytyväisiä, jos olisivat olleet läsnä. Kirkosta kuljetettiin hänen maalliset jäännöksensä erittäin kauniissa ruumissaatossa Sourisin Läntiseen hautausmaahan, viimeiseen lepopaikkaansa. Ruumissaattoon olisi ottanut osaa paljon enemmänkin väkeä, mutta hänen kuolemansa tuli lopultakin odottamatta ja harvat tiesivät siitä. Päivää ennen hänen kuolemataan kävi pappi ja lääkäri hänen luonaan. Sen jälkeen kun Te, kapteeni, lähditte Sourisista, lähettivät täkäläiset kaupunkilaiset joka päivä kaikenlaisia herkkuja kipeälle perämiehelle, mutta luulen, että hänellä ei näihin enää ollut erityistä ruokahalua. En tiedä voisinko jotakin vielä enempää ilmoittaa hänen leskelleen, mutta mitä ikinä hän haluaa tietää, olen mielihyvällä ilmoittava hänelle siitä. Olen se tyttö, joka palvelee Matthew &  Mc Leanin konttorissa. Arvaan, että nyt tunnette minut. Ottaen täydestä sydämestä osaa hänen vaimonsa ja lastensa suureen suruun , pysyn teille ystävällisenä.

                                                                      Tena Sutherland.

L-S. 12.2.1907.

SOVINTO–laivan haaksirikko. Merimiesten tapaturmavakuutuslaitoksen johtokunta on viime keskiviikkona pitämässään kokouksessa määrännyt vuotuisen apurahan raumalaisen laivan SOVINNON haaksirikossa Prinssi Edwardin saaren edustalla hukkuneitten merimiesten perheille niin, että leskelle annetaan 144 mk. vuosittain niin kauan kun  on naimaton sekä sen lisäksi lapsille yhteisesti sama määrä 15 ikävuoteen asti siinä tapauksessa jos niitä on kaksi tai useampia, mutta vaan 92 mk. jos vaan yksi lapsi nauttii apurahaa.