Winefred 1854

Winefredin historia liittyy kiinteästi Australiaan. Uuden mantereen asuttaminen oli alkanut 1700 –luvun lopulla, jolloin sinne oli perustettu brittiläinen rangaistusiirtola. Kymmeniä tuhansia vankeja, ja ei-toivottuja henkilöitä lastattiin kahleissa surkeisiin aluksiin, joiden määränpäänä oli Australia. Perillä odottivat vankileirit, joista harvat selvisivät hengissä. Vuonna 1804 maahan perustettiin ensimmäinen työsiirtola naisille. Rakennettiin myös paikallinen hallinto, joka alkoi muuntaa työsiirtoloiden luonnetta, ja kun maahan oli tuotu lampaita – alkoi villateollisuus. Hallinto tuotti mukanaan myös palvelijoita ja kun karkotusvankeja vapautui – alkoi myös väestön lisääntyminen.

Kun rangaistussiirtolat näivettyivät hiljalleen 1820 –luvulla, Australia alkoi muuttua takapajuiseksi maailmankolkaksi, jonne muutettiin vain enää siirtolaisiksi viljelemään maata tai kasvattamaan lampaita. Kaikki muuttui vuonna 1851, kun maasta löydettiin ensimmäisen kerran kultaa.

Viranomaiset yrittivät aluksi salata asian ja välttää kaikki ne negatiiviset kokemukset, joita oli saatu Kalifornian kultakuumeessa muutama vuosi aikaisemmin. Tilanne yritettiin hoitaa hallitusti. Tieto kuitenkin levisi ympäri maailmaa ja maahan alkoi pyrkiä suunnaton määrä ihmisiä. On muistettava, että ensisijaisesti kysymyksessä olivat kaivosyhtiöt, jotka halusivat hyödyntää löydöt teollisesti. Tämä merkitsi myös uuden tekniikan kuljettamista paikalle ja uuden infrastruktuurin luomista. Ensin paikalle ryntäsivät maassa jo olevat  eurooppalaiset ja kohta telttakaupungeissa asui lähes 40.000 kullanetsijää. Vuonna 1853 lasketaan työssä olleen noin 60.000 miestä ja lisäksi monilla oli myös perhe mukana.

Tämän suhdanteen aikana tilasi liverpoolilainen Sharples & Company uuden aluksen. Laivanvarustaja William Sharples oli ollut jo 1840 –luvulta alkaen mukana australianlinjalla ja uusi alus sai kasteessa nimen Winefred. Se rakennettiin Liverpoolin läheisyydessä sijainneella H. Cram & Companyn telakalla ja valmistui raudasta vuonna 1855. Telakka oli erikoistunut raudan käyttöön joitakin vuosia aikaisemmin.

Rauta oli tähän aikaan uusi materiaali laivanrakennuksessa ja samaan aikaan jatkui vielä keskustelu puun ja raudan paremmuudesta rakennusaineena. Raudan hyviä ominaisuuksia oli suurempi lastinkuljetuskyky (n. 20%) eli saman kokoiseen rautalaivaan voitiin ottaa enemmän lastia. Laivan oma paino oli pienempi ja raudan paremman lujuuden vuoksi laivan tilavuus tuli suuremmaksi. Myös raudasta valmistetun aluksen  elinkaari oli pitempi ja useat korjaukset olivat helpompia, kun laivasta voitiin vaihtaa yksittäisiä levyjä.

Merkittävin huono puoli raudassa oli runkoon syntyvä korroosio, joka saattoi olla hyvinkin paikallista. Rautalevyjen valmistus ei ollut helposti hallittava prosessi, laatu ollut tasaista. Toinen vakava ongelma oli runkoon tarttuva kasvusto, jota ei voitu välttää trooppisilla vesillä. Se hidasti aluksen kulkua kuin hiekkapaperi ja pitkien satama-aikojen kuluessa pohjaan kasvoi paksu kerros näkinkenkää ja ruohoa. Puualuksissa tämä oli estetty kiinnittämällä pohjaan ns. keltametallista valmistettuja levyjä, joiden hapettuessa ”fouling” irtosi. Usein näitä levyjä kutsutaan virheellisesti kuparilevyiksi. Rautalaivoissa levyjä ei voitu käyttää, koska suolavedessä olisi syntynyt galvaaninen virta, joka olisi koitunut epäjalomman metallin (rauta) kohtaloksi. Ongelma on jatkunut tähän päivään asti ja tärkein keksintö on ollut ns. lyijymönjä.

Ei pidä myöskään ohittaa sitä tosiseikkaa, että rautalaivojen korjaaminen vaati telakalta uutta tekniikkaa, jota ei ollut saatavilla ympäri maailmaa. Rautaa ei voi muotoilla ja käsitellä kylmänä. Puulaivoja ei taas voi käsitellä yhtenä ryhmänä, kun vertaillaan niiden ominaisuuksia. Se mistä puulajista laiva on rakennettu, vaikuttaa paljon sen elinkaaren pituuteen, hintaan ja kestävyyteen käytössä.

Eräs merkittävä rakenteellinen muutos oli alkaa rakentaa myös rauta- tai teräslaivojen takila metallista. Hyviä puolia tässä olivat luonnollisesti parempi kestävyys  ja keveys. Vakava ongelma taas oli se, ettei laivan miehistö pystynyt enää korjaamaan takilavaurioita ja laivan oli hakeuduttava telakkaan korjattavaksi. Vaurioita sattui juuri eteläisellä pallonpuoliskolla, jossa oli hyvin vähän korjaustelakoita. Puisten purjelaivojen aikakaudella, joka valtameriliikenteessä kesti yli 400 vuotta – ammattitaitoinen miehistö pystyi rakentamaan koko takilan puusta ja köysistä lähes missä satamassa tahansa ympäri maapalloa.

Iso – Britanniassa rakennettiin 1850 –luvulla Lloydsin laivarekisterin tietojen mukaan 44 suurta (yli 900 nrt) raudasta valmistettua purjealusta. Näistä ainoastaan kaksi oli kooltaan suurempia, kuin Winefred. Vuotta aikaisemmin oli valmistunut 1979 nrt:n Tayleur ja vuonna 1859 valmistui 2154 nrt:n Bates Family. Edellisellä vuosikymmenellä oli sitä vastoin rakennettu vain yksi Winefrediä suurempi alus Haddington 1450 nrt (1846). Winefredin voidaan näin katsoa olleen vuonna 1855 maailman 3. suurin raudasta valmistettu purjealus.

Sharples & Company sai Winefredin  laivastoonsa hyvän suhdanteen aikana ja se alkoi purjehtia linjalla Lontoo – Australia. Aluksen ensimmäinen päällikkö oli merikapteeni Hunter ja se liitettiin Liverpoolin alusrekisteriin. Määräsatamia Australiassa olivat mm. Sydney, Brisbane ja Moreton Bay.

Matkustajista vain pieni osa asui aluksen peräosan hyteissä. He olivat lähinnä brittiläisen hallinnon virkamiehiä perheineen. Suurin osa matkustajista oli siirtolaisia, jotka etsivät Australiasta parempaa tulevaisuutta. Heidät majoitettiin suuriin yhteishytteihin, joissa naiset ja lapset oli erotettu miehistä. Australian viranomaiset pitivät kirjaa maahan saapuneista matkustajista ja varsin monia aluksen miehistö- ja matkustajaluetteloita on säilynyt jälkipolville.

Suezin kanava avattiin vuonna 1869 ja useasti sen avaamista pidetään syynä purjelaivamerenkulun loppumiseen. Kanava lyhentää merimatkaa  Lontoo – Bombay 4400 mailia eli yli 40%. Australiaan sitä vastoin matka lyhenee vain alle 900 mailia (1600 km) eli noin 7%. Tämä on kuitenkin ainoastaan teoriaa, koska purjealus ei voi kulkea lyhintä reittiä, kuten konevoimalla kulkeva alus. Konealukset vaativat myös polttoainetta ja ympäri maailmaa syntyi strategisiin paikkoihin ns. hiilestyssatamia. Purjelaivan kulkuvoima korkeintaan repii toisinaan purjeita ja aluksen takila vaatii huoltoa.

Näistä syistä linjalla Eurooppa – Australia purjevoimalla kulkevat matkustaja-alukset pysyivät kilpailukykyisinä paljon pitempää. Tosin matkustaja-aines muuttui. Varakkaammat ja valtion virkamiehet matkustivat höyryaluksilla, jotka pystyivät pitämään aikatauluja. Vähävaraiset siirtolaiset vuorostaan toivat australianlinjalla kaivattuja lisätuloja rahtitavaran lisäksi.

Winefred myytiin lontoolaiselle Taylor, Berthell & Roberts –nimiselle varustamolle 1879. Omistajanvaihdoksesta huolimatta alus jatkoi entisellä linjallaan. Varustamo omisti samaan aikaan jo useita matkustajahöyryaluksia, jotka liikennöivät Etelä –Afrikkaan ja Australiaan. Vuonna 1882 aluksen omistajaksi tuli Taylor, Son & Company ja päälliköksi nimitettiin merikapteeni Ellis. Aluksen nimeä ei kuitenkaan enää löydy maahanmuuttoviranomaisten luetteloista, joten todennäköisesti se ei enää Taylorin aikana kuljettanut matkustajia.

Raumalainen kunnallisneuvos J.W.Söderlund teki maaliskuussa merkittävän teon, kun hän osti Winefredin Suomeen maaliskuussa 1894. Laiva oli järjestyksessä toinen suomalainen metallirunkoinen purjealus ja ostohetkellä maan suurin laiva. Aivan saamaan aikaan ahvenanmaalainen merikapteeni Alex Eriksson oli ostanut Hollannista Tiber –nimisen rautalaivan, joka lähti Erikssonin komentamana kohti Pensacolaa Yhdysvalloissa. Alus lastasi puutavaraa ja lähti paluumatkalle kohti Lyypekkiä toukokuussa 1894. Se kuitenkin purjehti huonossa näkyvyydessä hiekkasärkälle Kuuban pohjoisrannikolla. Vakuutusyhtiö lunasti aluksen, eikä se enää palannut liikenteeseen.

Winefred tuli kuitenkin purjehtimaan onnellisesti kuusi vuotta raumalaisessa omistuksessa. Aluksen yliperämieheksi nimitettiin nuori merikapteeni Johan Konstantin Nordlund (s. 1864), jonka kirjeenvaihto vaimolleen Idalle on säilynyt lähes kokonaisuudessaan. Näistä kirjeiden perusteella Nordlund ja F.W. Laine siirtyivät Söderlundin omistamasta Primus –nimisestä 3-mastoparkista suoraan Winefrediin saavuttuaan Atlantin yli Englantiin.

Kirje vaimolle 27.3.1894
Nyt rakas Idani on minun ilmoittaminen sinulle että toivoni päästä luoksesi syksyllä on turhaan rauennut ja minun täytyy vielä eteenpäin olla eroitettuna sinusta rakas Idani, sekä pienistä lapsistamme, joita myös aina muistan ja toivon saavani taas pian nähdä. Syy miksi asiat on niin on se, että minä olen valittu ”Winefredin” perämieheksi (sen rautalaivan joka Lontoosta ostettiin) ja tänään illalla tai huomen aamulla lähden täältä Hulliin ottamaan vastaan väkeä ja sieltä niiden kanssa Lontooseen… Kylläkai se vuosi jollaan menee, sillä vuodeksi olen vaan luvannut. Lontoosta menemme Canadaan lastaamaan plankkuja ja sieltä Melbourneen Australiaan…

Kirjoittaessaan kirjettä kotiintulon viivästymisestä noin vuodella  - oli Nordlund ollut poissa kotoa 13 kuukautta. Winefred lähti Lontoosta kohti Chatham –nimistä satamaa Kanadassa 24.4.1894, jonne saavuttiin kesäkuun alkupäiviä. Täältä matka jatkui 25.6. kohti Australiaa, jonne saavuttiin 12.10. (108 vrk). Purkamisen jälkeen Winefred siirtyi Spencer –lahdella sijaitsevaan Williamstowniin lastaamaan vehnää Lontooseen.

Kirje vaimolle 16.12.1894

…Matkamme Englanttiin, joka tulee oleman Kap Hornin (Etelä-Amerikan eteläisimmän niemen) ohitse, luulen että suoritamme noin 3messa kuukaudessa, mutta älä silti kovin odottele vaikka ei silloin vielä oltaisikaan päästy; sillä sekän ei ole harvinaista että 4 kuukautta ja muutamat viisikin kuukautta olleet sillä matkalla. Kaikki riippuu siitä minkälaisia tuulia saa. Wiime reisulla oli tämä laiva mennyt täältä Lontoon 80 vuorokautta, mutta silloin oli talvinen vuoden aika täällä maanpuoliskolla ja siis rajummat Länsituulet. Sitä vastoin on nyt juuri ”sydän suven” aika tulossa täällä ja silloin kehutan täälläkin olevan liiaksi lämmintä. Ja kun ehdimme tuohoon kuuluisaan Kap Hornin niin on paras vuoden aika siellä ja muutoinkin on sen sivuaminen täältäpäin aina huokeampi, sillä siellä on melkein aina Länsi tuuli.

Kaksi kuukautta tämän saatuasi saat kirjoittaa Lontoon ja odottaa sitten siksi kun paikalle pääsöstä tiedon saat ja kyllä sitten vielä ehdin saamaan kirjeesi, sillä varmaankaan en ennen pääse kotiin lähtemään kun lasti on purkattu. Kirjoita sentään ensi kirjeessä mitä vaatetta saan sinulle tuoda ja jos pitäisit paremmin siitä että toisin valmiita, niin ole hyvä ja anna mittaa kuin myös lasten vaatteista soisin mielelläni että antaisit mitat. Kirjoita myös mistä väristä parhain pidät jne.

Minulla on myös pieni papukaija vaan en tiedä jos sitä saan kotiin asti kulkemaan kun se on vasta 4jän päivän vanha, arvatenkin olisi se hauska leikkikalu lapsille.

Winefred lähti Australiasta jouluaattona 1894 saapui Lontooseen 2. huhtikuuta eli matka kesti 99 päivää. Lastin purkaminen ja painolastin ottaminen edistyi hitaasti. Aluksen päällikkö, merikapteeni F.W. Laine,  jätti laivan purkauksen aikana Lontoossa ja siirtyi päälliköksi Söderlundin ostamaan Fenniaan (ex. Goodrich). Uusi päällikkö, merikapteeni Wilhelm Fagerholm (s. 1855), saapui laivaan Raumalta. Winefred lähti Lontoosta 24.toukokuuta ja saapui Raumalle 11.kesäkuuta 1895.

Kirje vaimolle 23.5.1895

Nyt vihdoin viimeinkin on se aika tullut jota niin hartaasti olen toivonnut, että ollaan valmiit lähtemään. Tänään saimme painolastin sisään ja huomen aamulla aikaisin lähdemme, jos sitte vaan saisimme hyvän tuulen, mutta se on pitänyt vallan Itä tuulia täällä jo pitemmän ajan ja jollei vaan tuuli käänny niin kyllä sitte vielä odotella saat. Toivon kuitenkin että Helluntai maanantaina saavumme, ei siis muuta kuin morjens vaan pieneksi ajaksi, eroaikamme on siis jo melkein lopussa, ainakin yhdeksi vuodeksi, voi hyvin…

Nopeasti J.K. Nordlundin vuosi kului, koska seuraavassa kirjeessä hän on Neito-prikin päällikkönä syyskuussa.

Tämän jälkeen Winefredin purjehduksia voidaan seurata ainoastaan Rauman Lehden sivuilta.

RL. 12.6.1895
”Winefred” kunnallisneuvos Söderlundin omistama laiva rautalaiva, kapteeni Fagerholm, saapui eilen Lontoosta Raumalle. Komeata ja kaunista laivaa on paljon katselemassa käyty, ja näkemistä se hyvin ansaitseekin.

RL 2.1.1896
Rautafregatti ”Winefred”, nykyään Adelaidessa Austraaliassa, on kapteeni Fagerholmilta saapuneen sähkösanoman mukaan rahdattu Hobertownista Tasmanian saarella Bordeauxiin tai Marseilleen täydellä lastilla ”hardwoodia” eräänlaista raskasta puuta, jota vasta ihan viime aikoina on alettu sieltä kuljettaa.

RL 2.7.1898
Pitkältä merimatkalta poikkesi täällä näinä päivinä kunnallisneuvos J.W.Söderlundin omistama fregatti ”Winefred”. Laiva, jota tähän saakka johti merikapteeni Fagerholm, läksi näet Raumalta 25. kesäkuuta 1895 ensin Ruotsiin, josta suuntasi matkansa Australiaan. Sittemmin se on purjehtinut Austraalian, Afrikan, Euroopan ja Amerikan vesiä, kunnes nyt poikkesi kotikaupungissaan, jossa Fagerholmin erottua laivan johtajaksi rupesi kapt. Wass. Nyt läksi fregatti Ruotsiin, josta taas Australiaan.

Viimeisen matkansa suomalaisessa omistuksessa Winefred teki Pernambucosta (Brasilia) Skotlannissa sijaitsevaan Greenockin satamaan 25. marraskuuta 1899. Täällä alus myytiin.

Valitettavasti aluksen kaupasta ei ole säilynyt asiakirjoja ja ostajaksi mainitaan Armindo Marius & Co. Manaus, Brasilia. Kyseistä yritystä ei ole löydetty Manauksen kaupparekistereistä ja yhtään Winefredin kokoista alusta ei ole rekisteröity Manaukseen 1900-luvun alkuvuosina. Mikäli Winefred todella päätyi Amazonille – niin se on muutettu todennäköisesti kelluvaksi varastoksi. Vuosisadan vaihteessa Manaus eli kukoistavaa aikaa ja se oli koko maailman raakakumikaupan keskus. Kaupungin satamaan pääsevät valtamerialukset, jotka lastasivat siellä kumin ohella myös pähkinöitä.

Tyyppi 3-mastoinen rautafregatti
Telakka Cram & Company, Chester, Englanti 1855
Vuosi /
Bruttovetoisuus 1359
Nettovetoisuus1198
Pituus 66.8
Leveys 10.9
Rekisterinumero
Rakennettu: 27.05.2021
Poistettu 27.05.2021

Lehtiartikkelit

RL. 25.5.1895.

Kapteeniksi kunnallisneuvos J. W. Söderlundin omistamaan WINEFRED nimiseen rautalaivaan on otettu merikapteeni Wilhelm Fagerholm. Laivan entinen päällikkö kapt. W. Laine on määrätty johtamaan sitä uutta teräspurjelaivaa, jonka ostamista Englannista kunnallisneuvos Söderlund parhaillaan kauppaa hieroo. – WINEFRED lähti eilen Lontoosta Raumalle.

RL. 12.6.1895.

WINEFRED, kunnallisneuvos Söderlundin omistama rautalaiva, kapteeni Fagerholm, saapui eilen Lontoosta Raumalle. Komeata ja kaunista laivaa on paljon katselemassa käyty, ja näkemistä se hyvin ansaitseekin.

RL 2.1.1896.

Rautafregatti WINEFRED, nykyään Adelaidessa Australiassa, on kapteeni Fagerholmilta saapuneen sähkösanoman mukaan rahdattu Hobartownista Tasmanian saarella Bordeauxiin tai Marseilleen täydellä lastilla ”hardvoodia” eräänlaista raskasta puuta, josta vasta ihan viime aikoina on alettu sieltä kuljettaa.

RL. 2.7.1898.

Pitkältä merimatkalta poikkesi täällä näinä päivinä kunnallisneuvos J. W. Söderlundin omistama fregatti WINEFRED. Laiva, jota tähän saakka johti merikapt. Fagerholm, läksi näet Raumalta 25 p:nä kesäkuuta 1895 ensin Ruotsiin, josta suuntasi matkansa Austraaliaan. Sittemmin se on purjehtinut Austraalian, Afrikan, Euroopan ja Amerikan vesiä, kunnes nyt poikkesi kotikaupungissaan, jossa Fagerholmin erottua laivan johtajaksi rupesi kapt. Wass. Nyt läksi fregatti Ruotsiin, josta taas Austraaliaan.

RL. 3.10.1899.

Laivakauppoja. Kunnallisneuvos J. W. Söderlund on myynyt omistamansa rautaisen parkkilaiva WINEFREDIN Ranskaan 60.000 markan hinnasta, ja parkkilaiva PRIMUKSEN Hamburgiin 44.000 markasta.