Merikapteeni Jouko Rajahalmeen laivakuvat

Raumalaisen merikapteeni Jouko Rajahalmeen (1927–2016) laivakuvien kokoelma esittelee kattavasti Rajahalmeen lähes neljäkymmentävuotisen merimiesuran laivat. Kokoelmaan kuuluu taiteilija Unto Kasken (1913–1986) öljyvärimaalaus, jonka Rajahalme sai syntymäpävälahjaksi ystäviltään vuonna 1977. Maalauksen etualalla on höyrylaiva Anna, jossa Rajahalme palveli ensimmäistä kertaa merillä kansioppilaana syyskuusta 1949 lokakuuhun 1950. Taustalla näkyvässä matkustaja-autolautta Finnjetissä Rajahalme toimi päällikkönä noin kahdeksan vuotta, myös maalauksen lahjoitusaikaan. Myös taiteilija Unto Kaski työskenteli merimiehenä, mutta joutui jättämään merimiesuran loukkaannuttuaan vakavasti toisen maailmansodan aikana merillä. Hänet tunnetaan esimerkiksi raumalaisen purjelaivakauden viimeisten alusten kuvaajana. Kaski oli hyvin tuottelias taiteilija ja kuvasi töissään mielellään erityisesti purje- ja höyrylaivoja. 

Tällä sivulla voit tutustua merikapteeni Rajahalmeen kodin seinällä olleisiin muihin laivatauluihin. 

Höyrylaiva Anna

Höyrylaiva Anna (1897) Rauman Suojan satamassa, taustalla alkuperäinen Kiikartorni.
Rajahalme oli Annassa kansioppilaana 17.9.1949–16.10.1950.

tunnuskirjaimet: OHYU
tyyppi: höyryalus
rakennusvuosi: 1897
rakennuspaikka: Oslo
nimet: Braemer, Anna

Höyrylaiva Tornator

Rajahahalme oli Tornatorissa (1947) puolimatruusina 18.11.1950–31.7.1951, matruusina 1.8.1951–13.6.1952, pursimiehenä 14.6.1952–31.8.1952 ja kolmantena perämiehenä 13.6.1953–31.8.1953.
Kuvassa Tornator on saapumassa Havannan satamaan Kuubaan.

tunnuskirjaimet: OFMX
tyyppi: höyryalus
rakennusvuosi: 1916
rakennuspaikka: Kööpenhamina
nimet: Karla Dan, Tornator

Höyrylaiva Enso

Rajahahalme oli Ensossa (1927) matruusina 1.9.1952–24.10.1952.

tunnuskirjaimet: OFPZ
tyyppi: höyryalus
rakennusvuosi: 1927
rakennuspaikka: Rostock
nimet: Brazen Head, Enso, Hakuni

Moottorilaiva Finntrader

Rajahahalme työskenteli Finntraderissa (1951) kolmantena perämiehenä 26.5.1954–19.8.1955.

tunnuskirjaimet: OFQP
tyyppi: moottorialus
rakennusvuosi: 1951
rakennuspaikka: Lobith
nimet: Finntrader

Moottorilaiva Finnkraft

Rajahahalme oli Finnkraftilla (1956) toisena perämiehenä 1.11.1956–12.8.1958, yliperämiehenä 27.1.1960–14.7.1960 ja 13.8.1960–23.5.1961, päällikön sijaisena 13.8.1961–19.9.1961, yliperämiehenä 20.9.1961–19.6.1962, päällikön sijaisena 23.7.1962–27.8.1962, yliperämiehenä 28.8.1962–18.6.1963 ja 22.7.1963–12.8.1963 ja päällikkönä 13.8.1963–31.1.1964.

tunnuskirjaimet: OFXB
tyyppi: moottorialus
rakennusvuosi: 1956
rakennuspaikka: Rauma
nimet: Finnkraft

Moottorilaiva Finnboard

Rajahahalme oli Finnboardilla toisena perämiehenä 4.6.1959–12.8.1959 ja yliperämiehenä 13.8.1959–2.12.1959.

tunnuskirjaimet: OFYM
tyyppi: moottorialus
rakennusvuosi: 1958
rakennuspaikka: Oskarshamn
nimet: Finnboard

Moottorilaiva Finnpine

Rajahalme oli Finnpinella päällikön sijaisena 28.6.1961–4.8.1961.

tunnuskirjaimet: OGAU
tyyppi: moottorialus
rakennusvuosi: 1958
rakennuspaikka: Kiel
nimet: Nyx, Finnpine

Moottorilaiva Finnpulp

Rajahalme oli Finnpulpilla päällikkönä 4.2.1964–11.3.1965.

tunnuskirjaimet: OFSR
tyyppi: moottorialus
rakennusvuosi: 1953
rakennuspaikka: Alblasserdam
nimet: Finnpulp

Moottorilaiva Finnboston

Rajahahalme oli Finnbostonilla päällikkönä 30.3.1965–9.4.1970.

tunnuskirjaimet: OGKM
tyyppi: moottorialus
rakennusvuosi: 1964
rakennuspaikka: Turku
nimet: Finnboston

Superliner-laiva Concordia Sailor

Rajahalme oli rakennusvalvojana Emdenissä 18.5.1970–14.12.1971 ja päällikkönä Concordia Sailorilla (Finnsailor) 15.12.1971–15.5.1976.

tunnuskirjaimet: OGZQ
tyyppi: moottorialus
rakennusvuosi: 1972
rakennuspaikka: Emden
nimet: Finnsailor, Concordia Sailor, Finnsailor

Rahti- ja matkustajalautta Hans Gutzeit

Rajahalme oli Hans Gutzeitilla päällikkönä 26.5.1976–31.1.1977.

tunnuskirjaimet: OIAL
tyyppi: moottorialus
rakennusvuosi: 1972
rakennuspaikka: Turku
nimet: Hans Gutzeit, Capella

Auto- ja matkustajalautta Finlandia

Rajahalme oli Finlandialla päällikkönä 31.1.1977–19.2.1977.

tunnuskirjaimet: OGTA
tyyppi: moottorialus
rakennusvuosi: 1967
rakennuspaikka: Helsinki
nimet: Finlandia, Finnstar

Matkustaja-autolautta Finnjet

Rajahalme oli Finnjetillä rakennusvalvojana 1.3.1977–1.5.1977, päällikkönä 1.5.1977–26.12.1983 ja 24.1.1984- 24.8.1985.

tunnuskirjaimet: OIHH
tyyppi: moottorialus
rakennusvuosi: 1977
rakennuspaikka: Helsinki
nimet: Finnjet

RoRo-rahtilaiva Finnmerchant

Rajahahalme oli Finnmerchantilla päällikkönä 16.9.1985–30.9.1987.

tunnuskirjaimet: OIPZ
tyyppi: moottorialus
rakennusvuosi: 1982
rakennuspaikka: Rauma
nimet: Finnmerchant