Opiskelu merikoulussa
Koulun alkuvuosina opetusvälineitä oli niukasti, suomenkielisiä oppikirjoja ei ollut saatavilla, oppilaiden perustaidot olivat usein heikot ja opettajat kehittivät itse opetusmetodeitaan. Koulu edistyi kuitenkin nopeasti muiden maan merikoulujen tasolle. Vuoden 1899 ohjesääntö yhdenmukaisti Suomen merikouluissa annettua opetusta.
Päästäkseen oppilaaksi piti olla hyvämaineinen, terve ja lukutaitoinen. Ohjesäännön mukaan pakollisia oppiaineita olivat matematiikka, merenkulkuoppi, pallo-oppi ja merenkulun tähtitiede, laivanrakennustaito sekä purje- ja takkelipiirustus, maantiede, lauseoppi, kirjeiden kirjoittaminen, kirjanpito ja asiakirjojen laatiminen, englannin kieli, merenkulkua koskevat lait ja asetukset sekä yleisen terveydenhoidon oppi merellä.
1930-luvun alussa Suomen Merenkulku-lehti opasti, että merille soveltuvat parhaiten urheilulliset pojat, joilla ei välttämättä ole suuria lukuhaluja ja/tai jotka saattavat olla vilkkaita sekä vanhemmilleen ja opettajilleen rasittavia.
Nykypäivän merenkulun koulutuksen sisällön määrittelevät tarkasti YK:n alaisen Kansainvälisen merenkulkujärjestö IMO:n säädökset. Opetussuunnitelman sisältö on samanlainen maailmanlaajuisesti ja koulutusta antavia tahoja valvotaan säännöllisesti. Vaikka merenkulun koulutuksen pääaiheet ovat historian saatossa muuttuneet yllättävän vähän, IMO:n toiminnan myötä yhä suurempaa huomiota ovat saaneet ympäristönsuojelu ja ekologisesti kestävät merenkulun käytännöt.
