Kuivarahtialus, Rauma-Repola 1969

Wirta

Rahtilaiva Wirta valmistui Rauma-Repolan Rauman telakalta vuonna 1969. Se oli viimeinen neljästä samankaltaisesta Suomen Tankkilaiva Oy:lle rakennetusta aluksesta. Ne kaikki saivat tilaajavarustamon omistajan Antti Wihurin omaksuman tavan mukaan nimen, jonka kaksi ensimmäistä kirjainta olivat W ja I (Wihuri, Wisa, Wiima ja Wirta). Myöhemmin rakennettiin kiinalaisten varustamojen tilauksista vielä seitsemän samantyyppistä alusta.

  • Wirran tai sen sisaraluksen vesillelasku Rauma-Repolan Rauman telakalla 1960-luvun lopulla. RMMT1:116 / Osmo Särkilahti.

Kuva: Wirran tai sen sisaraluksen vesillelasku Rauma-Repolan Rauman telakalla 1960-luvun lopulla. RMMT1:116 / Osmo Särkilahti.

Wirta on monille sen suunnittelussa, rakentamisessa ja varustelussa mukana olleelle todiste heidän korkeasta ammattitaidostaan ja siten ylpeyden aihe. He pitivät Wirtaa ja sen sisaraluksia onnistuneina, edistyksellisinä ja laadukkaina laivoina. Mikä tärkeintä, ne olivat heidän mielestään myös kauniita. Monet laivanrakentajat ovat pitäneet laivan ulkonäköä hyvinkin tärkeänä asiana: he arvostavat kaunislinjaisia aluksia, kun taas rumina pidettyjen laivojen rakentamista he saattavat jopa hieman häpeillä.

Suomen Tankkilaiva OY:n palveluksessa Wirta liikennöi vuosina 1969-1973 pääosin Tyynellä Valtamerellä Pohjois- ja Etelä-Amerikan satamiin. Alta voit katsoa lyhyen koosteen Wirran radiosähköttäjänä silloin toimineen Veikko Jantusen kuvaamista kaitafilmeistä.

Wirta oli melko pitkäikäinen alus. Suomen Tankkilaiva OY myi sen Puolaan, ja myöhemmin sen hankki kiinalainen varustamo. Laiva purjehti Kiinan lipun alla vuoteen 1996 asti, kunnes se romutettiin.